Webcast-tallenne on katsottavissa tästä linkistä.
—
Mikä onnellisuuteen vaikuttaa?
Aloitamme erään zen-tradition paraabelista:
Iäkäs mies eleli poikansa kanssa pienellä maatilalla. Heillä ei ollut muuta omaisuutta kuin hevonen, josta oli heille apua päivittäisissä peltotöissä. Eräänä päivänä hevonen karkasi. Kyläläiset tulivat vanhuksen luo ja sanoivat: ”Voi millaista epäonnea!” Mutta vanhus vastasi tyynesti: ”Hmm… miten niin?” Hevonen palasi jonkin ajan päästä takaisin muassaan villihevoslauma. Kyläläiset tulivat taas vanhuksen luo ja sanoivat: ”Mikä onni!”
Vanha mies vastasi: ”Miten niin?” Vähän myöhemmin poika, joka oli kouluttamassa uusia hevosia, putosi hevosen selästä ja katkaisi jalkansa. Vanhuksen ei auttanut muu kuin työskennellä pellolla yksiksensä. Kyläläiset sanoivat hänelle: ”Voi mitä kertakaikkista epäonnea!” Vanhus vastasi taas kerran: ”Miten niin?” Sitten puhkesi sota, johon kaikki kylän nuoret miehet kutsuttiin. Poika sai kuitenkin jäädä kotiin, koska hänen jalkansa oli poikki. Niinpä niin… kuka tietää, mikä milloinkin on onnea ja mikä epäonnea?
Niin, mitä onni on? Onko ihminen onnellinen, kun jokin ylittää hänen odotuksensa?
Onko ihminen epäonnekas, kun hän menettää jotakin? Miksi tarinan vanhus kohauttelee vain olkapäitään onnen tai epäonnen kohdatessaan?
Melko sattuvasti myös nykyaikainen psykologinen tutkimus päätyy samaan kuin tämä zen-tarina. Suurelta vapaaehtoisten joukolta kysyttiin nimittäin, mitä he pitivät äärimmäisen suurena onnena. Valtaosa vastasi: ”Suurinta onnea olisi voittaa valtava potti lotossa”. Kysymykseen, mikä olisi suurinta onnettomuutta, he vastasivat:
”Halvaantuminen”.
Mutta miten siinä kävikään…? Näiden ihmisten seuraamista jatkettiin vielä vuosi sen jälkeen, kun he olivat joko voittaneet lotossa tai kokeneet halvaantumisen. Vuoden kuluttua heitä pyydettiin arvioiman omaa onnekkuustasoaan kouluarvosanalla. Heidän antamansa arvosana oli täsmälleen sama kuin minkä he olivat antaneet ennen onnekasta tai onnetonta tapahtumaa. Tästä voidaan päätellä, että ulkoiset asiat eivät tee meitä olennaisesti onnellisemmiksi tai onnettomammiksi. Mikä onnellisuuteen sitten vaikuttaa?
Tarve olla onnellinen
Meillä on synnynnäinen tarve olla onnellisia. Me kaikki olemme onnenonkijoita. Emme pohjimmiltamme tee muuta kuin etsimme onnea. Pyrimme saamaan täyttymyksen ja tyydytyksen tunteita ja välttelemään menetyksen tunteita. Etsimme lakkaamatta sitä, mikä tuottaa tyydytystä, sillä tyydytettyinä tunnemme itsemme onnellisiksi.
Kuitenkin on niin, että vaikka lotossa voittaneet olivat tuoreeltaan äärettömän onnellisia
ja halvaantuneet erittäin onnettomia, vuoden päästä onnen ja onnettomuuden tunteet olivat jo laimentuneet tai haihtuneet pois uusien onnen- tai huoltenaiheiden tieltä.
Tästä voidaan päätellä, että kiihkeästi tavoittelemamme onni ei ole kestävää. Lisäksi se on ehdollistunutta.
Pinnalta katsoen monet suunnitelmamme, joilla haluamme tuottaa hieman onnea ja iloa arjen keskelle, epäonnistuvat. Luontoretki ei toteudu, koska luonnonsuojelualue on väliaikaisesti suljettu yleisöltä. Odotettu juhla peruuntuu yllättäen, eikä uudesta päivämäärästä ole tietoa. Esimerkkejä hieman pitemmän aikavälin suunnitelmista:
haluamme opiskella ja löytää itsellemme sopivan alan tai ostaa talon, mutta kaikki meneekin toisin ja joudumme muuttamaan suunnitelmiamme. Opimme jatkamaan matkaa ja etsimään onnea jostakin muualta.
Jotkut eivät enää jatka eteenpäin vaan ovat lakanneet etsimästä kadotettuaan kulkua viitoittavat majakat. On niitäkin, joilta on mennyt usko kaikkeen. Kun usko on mennyt ja annamme periksi, mielen voivat vallata katkeruus ja kyynisyys.
Mahdollista on sekin, että alamme etsiä onneamme entistä keskitetymmin ja päämäärätietoisemmin. Tarjolla on runsaasti omatoimioppaita, joissa ihmisille kerrotaan tavoista tulla oman onnensa sepäksi ja tehdä unelmistaan totta. Onnen tavoittelusta tulee pahimmillaan itsekästä, pakkomielteistä ja kanssaihmisten tarpeet huomiotta jättävää toimintaa, joka sivuuttaa kaiken muun. Kun ajatuksemme ovat kaiken aikaa halumme kohteessa, se voi ottaa meidät valtaansa ja orjuuttaa meidät totaalisesti.
Neuropsykologian mukaan pään sisälle on silloin muodostunut eräänlaisia polkuja: samoina toistuvat ajatukset rakentavat pikateitä, joita pitkiin nämä alati samoina pysyvät ajatukset huristelevat. Näin meistä tulee omien halujemme renkejä, ilman että saisimme pysyvää tyydytystä. Kierkegaard kiteyttää tämän seuraavasti: Valtaosa ihmisistä jahtaa onneaan niin vimmatusti, että he juoksevat onnensa ohi.
Onni ei löydy täältä
Vaakakuppi keikkuu levottomasti ylös-alas. Joskus nostamme kädet pystyyn katkeroituneina ja lannistuneina, joskus yritämme tyydyttää tarpeitamme aina vain kiihkeämmin. Kummassakin tapauksessa on helppo sortua ylilyönteihin.
No mutta miksemme vain ajaudu virran mukana, go with the flow? Stoalainen Epiktetos totesi, että onneen vie vain yksi tie: on lakattava murehtimasta asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa. Onko tuon toteuttaminen niin helppoa kuin miltä zen-tarinan vanhuksen reaktioiden perusteella voisi olettaa? Entä oliko hänen mielenrauhansa tulosta pelkästä virran mukana ajelehtimisesta?
Tuskin. Zen-tarina on varmasi paljon syvällisempi. Vanhan miehen mutkaton ja yksinkertainen asenne todistaa viisaudesta. Mitä virtaan heittäytyminen siis tarkalleen tarkoittaa? Ja mihin virtaan pitää hypätä?
Yhteiskunnan jäseninä olemme oppineet, että oma elämämme muodostuu uutterien ponnistustemme mukaiseksi ja että meidän itsemme tulee olla mahdollisimman aktiivisia antaaksemme elämälle toivomamme suunnan. Tämä pitää varmasti osittain paikkansa, mutta suurempi osuus on sillä, mitä kaikkea kohdallemme osuu. Vastaanotamme paljon ja jäämme paitsi paljosta. Elämän aikana joudumme jatkuvasti luopumaan jostakin, mutta luopuminen luo tilaa jollekin muulle. Juuri siksi tarinan vanha mies oli vakuuttunut siitä, ettei hän tiennyt mitä onni tai epäonni on, eikä sen pohtiminen ollut vaivan väärti.
Myös me voimme tutkiskella, mikä merkitys onnellisuudella on itsellemme. Varmuudella voidaan joka tapauksessa sanoa, että se on jotakin ihan muuta kuin virran mukana ajelehtimista, sillä vain kuolleet kalat ajelehtivat virran mukana. Ja mehän elämme! Elämme, koemme, tunnemme… Jokainen kokemus tarjoaa mahdollisuuden kehittyä.
Siksi meidän täytyy ymmärtää eräs hyvin keskeinen asia, jota ihmiskunnan henkiset opettajat ovat kautta aikain toistaneet: Onni ei löydy täältä.
Ajallinen, maallinen onni perustuu odotuksiin ja mielikuviin, joille ei koskaan löydy täyttä tyydytystä. Voimme toki löytää onnea sieltä mistä sitä etsimmekin, mutta sen lähde ei ole tyhjiin ammentamaton, vaan ehtyy aina ennemmin tai myöhemmin. Siksi jokaisen on aiheellista kysyä: mistä lähteestä minä ammennan?
Jumalan valtakunta on sisällämme
Jumalan valtakunta on sisällämme; se on lähempänä kuin kätemme ja jalkamme. Tämän raamatunsitaatin kautta palaamme paraabelin vanhukseen. Hän on löytänyt Jumalan valtakunnan sisältään ja on yhteydessä siihen. Sen ansioista hän on kuin pyörän tyyni napa, josta erkaantuvat puolat pyörivät vinhasti ympäri. Vanhuksen ympärillä kaikki on liikkeessä, vain hän on hiljaa. Hän ammentaa hiljaisuudesta, ja siksi hän pitää maailman
jokapäiväistä onnen ja epäonnen vaihtelua pelkkänä liikkeenä, aallokkona, pyörän pyörimisenä, joka ei vaadi hänen huomiotaan.
Tämä maailma on harjaantumiskoulu, josta harmoniaa ja täyttymystä on turha etsiä. Todellinen harmonia on peräisin toisesta maailmasta; se on toisella värähtelytaajuudella. Toinen elämänalue läpäisee kuitenkin tämän maailman ja sen koko universumin intelligenssinä, joka koskettaa sydäntämme. Se on Jumalan valtakunta, joka on lähempänä kuin kätemme ja jalkamme. Goethe on ilmaissut tämän sanoin: Aiotteko etsiä loputtomasti? Hyvyys on aivan lähellä. Oppikaa vain tarttumaan ulottuvillanne jo olevaan onneen.
Miten saan yhteyden siihen? Miten löydän lähteen omasta sydämestäni? Uskoaksemme ratkaisevaa on tapa jolla reagoimme elämänkokemuksiimme. Meidän on kysyttävä itseltämme: Haluanko tavoitella mahdollisimman suurta onnea ja vältellä tuskia? Vai istuudunko harjaantumiskoulun pulpettiin? Emme voi valita kohtalon iskuja ja suosionosoituksia, mutta reagointitapamme niihin on omissa käsissämme. Kaikki missä joudumme olemaan mukana, ei välttämättä ole ratkaisevaa onnenkokemuksen kannalta, sillä silmämme värittävät kokemuksiamme ja halumme hallitsevat tunnereaktioitamme.
Sairaudesta toipumisen vaatima lepoaika tai muutaman vuoden takaisen koronasulun aiheuttama eristäytyneisyys ovat esimerkkejä tauoista ja rutiinista poikkeavista hetkistä,
jotka tarjoavat meille mahdollisuuden tarkastella, kuinka voimakkaasti levottomuus ja halut ovat kiinnittyneet meihin.
Olemme Ykseyden osasia
Maailma ja oma sisimpämme ovat täynnä vastakohtia, joiden alituiseen vaihteluun kuuluvat niin onnen kuin synkkyyden, alakulon ja masennuksenkin tunteet. Hyväntuulisina olemme täynnä energiaa, mutta mieli maassa tunnemme itsemme hyvin voimattomiksi. Sekä maailmassa että omassa mielessämme – sisimmässämme –
valo ja pimeys vuorottelevat kaiken aikaa.
Emme voi tietää ennakolta, mitä elämänmatkaamme sisältyy ja missä meidän täytyy olla mukana. Vallassamme on kuitenkin päättää, miten reagoimme. Tämä päätös riippuu puolestaan aina siitä, mistä lähteestä ammennamme voimaa.
Aika-avaruuden maailma on suljettu järjestelmä. Tämä voidaan todeta sekä luonnontieteellisesti että henkisesti. Kaikki täällä on puolittaista ja väliaikaista.
Käyttäkäämme edelleen vertauskuvaa lähde. Kun tutkimme veden kiertokulkua maailmassa, huomaamme saman veden kiertävän yhä uudestaan saman järjestelmän sisällä. Veden olomuoto vaihtelee; se voi olla höyryä, nestettä tai jäätä, mutta sen määrä ei vähene eikä lisäänny.
Esimerkkimme lienee hieman yksinkertaistettu, mutta ideana on osoittaa, että maailman lukemattomat lähteet eivät tuo mitään uutta. Niistä saatu vesi tyydyttää vain fyysisen janomme. Parhaimmillaankin näitä lähteitä voidaan luonnehtia ”ajallisiksi”,
ja pahimmassa tapauksessa ne ovat sameita ja pilaantuneita.
Onnea etsiessämme meidän tulisikin kääntyä Elävän Veden puoleen; siis sellaisen veden puoleen, joka lahjoittaa Elämän ja on täynnä Rakkauden voimaa. Elävän Veden lähteitä on vain yksi, ja se on Ykseys. Se on kaiken elämän lähde ja perusta.
Kuinka löydämme tämän ainoan Lähteen? Mistä etsintä tulisi alkaa? Lukemattomat viisaat ovat opastaneet ihmistä kautta aikakausien tämän Lähteen äärelle. Siteeraamme yhtä heistä, Kierkegaardia, jonka mukaan ihmisen tulee odottaa uskosta ja luottamuksesta täyttyen. Se tuo ratkaisun tunteiden vuoristorataan, jonka aiheuttaa onnenodotustemme ja karun todellisuuden välinen ero; se tuo ratkaisun nykyisiin pyrkimyksiimme maksimoida nautinto ja varmistaa itsellemme hyvä tulevaisuus. Hän kehottaa meitä panemaan toivomme uskoon ja olemaan luottavaisella mielellä.
Mitä Kiergegaardin tarkoittama luottavaisuus ja toivon paneminen uskoon tarkoittaa käytännössä? Kysymys on siitä, että omat ennakko-odotukset, kuten erilaiset halut, haaveet ja unelmat, pannaan sivuun. Joku on todennut Kierkegaardin kanssa yhtäpitävästi, että tulevaisuutta pitää odottaa jakautumattomin sydämin. On lähdettävä siitä, että kaikki myötävaikuttaa hyvään lopputulokseen. Konkreettisille odotuksille ei pidä hakea vahvistusta. Tämä auttaa ihmistä suuntautumaan ainoaan lähteeseen, Ikuisuuteen, ja luopumaan henkilökohtaisista pohdiskeluista, sillä silloin hän voi kiinnittää kaiken huomionsa Rakkauteen.
Tärkeintä on toisin sanoen suunnata katse sisäänpäin, sydämen hiljaisuuteen. Tuosta keskuksesta silmät tulee nostaa vuorille, joilta apu on odotettavissa. Raamatunsitaatin mainitsema apu on Rakkaus, jonka osasia me kaikki olemme. Olemme Ykseyden osasia!
Sytytä Rakkauden lamppu omalla elämälläsi
Kun kuuntelemme sisäistä Ikuisuutta, kuulemme sen kehottavan: luota Minuun! Tällainen luottamus ei ole ajelehtimista virrassa: se edellyttää aktiivisuutta! Se edellyttää, että elämme jatkuvasti suuntautuneina sydämen hiljaisuuteen ja Ykseyteen.
Kierkegaardin mukaan luottamuksemme on oikeutettu sen vuoksi että tulevaisuus on jo voitettu. Tulevaisuus on jo voitettu! Mikä loistava näkymä!
Aika-avaruus tekee eron nykyisyyden ja tulevaisuuden välille. Se saa meidät rämpimään vaivalloisesti etsiessämme Ainoaa Lähdettä. Sen sijaan Ikuisuudessa – siis Ykseydessä – vallitsee nykyisyys, siellä on Elävä Vesi, siellä on Rakkauden Voima. Onni sisältyy Ikuisuuteen, joten todellista onnea koemme ollessamme osa Ykseyttä, osa Ikuisuutta.
Kun tiedämme varmasti, että elämämme kulkee kohti Ykseyttä, emme kadota päämäärää, vaikka meille tapahtuisi mitä hyvänsä. Ikuista Onnea on mahdollista kokea välittömästi, täällä ja nyt, sillä ajallisuus on huntu, joka voidaan vetää syrjään. Voimme antaa Ikuisuuden Lähteen virrata sydämessämme. Voimme olla jatkuvasti yhteydessä tähän Lähteeseen ja sen Voimaan. Liitymme luottavaisina yhä kiinteämmin Ikuiseen Valoon, Rakkauteen, sitä mukaa kuin opimme reagoimaan vapauttavasti jokapäiväisiin haasteisiimme.
Vapautta ei voi saavuttaa puhumalla eikä teoretisoimalla vaan oikeilla teoilla. Ole siis rohkea ja toimi!
Päätämme tämän kokoontumisen Rabindranath Tagoren sanoihin:
Sytytä Rakkauden lamppu omalla elämälläsi!
Näin tapahtukoon!
—
Kuva: Myles Tan, Unsplash