Jouluevankeliumin sisäinen sanoma, osa 1

Henkiset juhlat

Monet meistä havahtuvat siihen, että kokonainen vuosi on taas kulunut lähes loppuun ja on tultu joulunalusaikaan. Joulu aiheuttaa nykyajan ihmiselle usein paljon stressiä. Eikö sitä mitenkään voisi välttää? Jos pystymme irtautumaan ulkopuoleltamme itseemme kohdistuvista paineista, voimme valmistautua Valon juhlaan aivan toisella tavalla. Pohjoinen hämäryys ja luonnon hengähdyshetki ennen seuraavan kasvukauden alkua tarjoavat jokaiselle meistä mahdollisuuden pysähtyä, pohtia asioita syvällisesti ja kokea sisäisen valon. Meidän tulee vain suoda se itsellemme.

Julkaisemme joulun alla viisiosaisen artikkelisarjan:

Osa 1 – ”Isä ja minä olemme yksi” 

Osa 2 – Rooman valtakunta nykytilamme symbolina

Osa 3 – Herääminen, Johannes-työ

Osa 4 – Joosef, Maria ja Jeesus-lapsi

Osa 5 Joulun tapahtumista paluutien loppuun saakka


”Isä ja minä olemme yksi” 

Joulun ja loppiaisen välinen aika on ollut ihmisille kautta aikojen hyvin tärkeä. Talvipäivänseisauksen pohjapisteessä ulkona oli varsinkin entisaikaan hiljaista lumen vaimentaessa äänet ja päivänvalon riittäessä ulkotöihin vain muutamaksi tunniksi. Myös sisällä kodin lämmössä ja turvassa, tulenkajossa puhdetöitä tehden, elo oli rauhaisaa.

Joulu on ainakin täällä pohjoisilla seuduilla perinteisesti perhe- ja sukukeskeinen hyvän tahdon juhla. Koti valmistetaan kokoontumista ja yhteisiä aterioita varten, siivotaan ja koristellaan. Sisällä oli suloisen lämmintä paukkupakkasen tai kolean loskasään jäädessä seinien ulkopuolelle.

Intiimi joulunviettoperinne on tavallaan pukenut koko juhlan hyväntahtoisuuden ja yksityisyyden huntuun, jonka lukemattomista perinteistä ja velvollisuuksista on monessa perheessä kehkeytynyt suoranainen itsetarkoitus, ”ainoa oikea joulu”. Viime aikoina joulunviettoa on kuitenkin alettu vähitellen siirtää myös kodin ulkopuolelle, kuten hotelleihin, kylpylöihin tai etelän lomakohteisiin. Etenkin perheenemännät ovat väsyneet runsaisiin valmisteluihin ja vieraiden passaamiseen.

Ulkopuolelta yllemme puettu huntu halutaan riisua, jotta voitaisiin kokea jotakin ihan toisenlaista. Miten huntu riisutaan? Mikä on tuo alitajuisesti kaivattu ”toisenlainen kokemus”? Niin, olemassa on toinen, tehokas tapa riisua huntu. Nimittäin kun luemme evankeliumikertomuksen totutusta romanttisuudestaan riisuttuna, huomaamme ettei se ole lainkaan idyllinen, ja silloin huntu putoaa pois: tuosta tallissa tapahtuvasta syntymästähän käynnistyy todellisuudessa monivaiheinen näytelmä, joka vie ristinkuoleman kautta ylösnousemukseen. Huomaammeko, että jo tämän läpeensä tutun kertomuksen alkuosa kohoaa esiin kirkkaana tapahtumien taustaa vasten? Selitämme sen symboliikkaa tässä artikkelisarjassa.

”Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.

Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnytyksen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.”

Kertomuksen konkreettisen sisällön mukaan kirjoittautumisvelvoite koski kaikkia Rooman laajan valtakunnan asukkaita. Kysymyksessä oli valtava liikkeelle lähtö, ensimmäinen väestönlaskenta, jossa jokaisen piti mennä sukunsa alkuperäiseen kaupunkiin. Mitä käytännön haasteita liittyikään pelkästään majoittamiseen ja ravinnonsaantiin! Millaista toimeliaisuutta ja väkijoukkojen aiheuttamaa hälinää!

On selvää, että käskyn antaja, valloittaja, halusi saada tarkkaan selville, mitä valloitetuista alueista voisi hyötyä. Niiden asukkaat eivät enää olleet vapaita kansalaisia vaan orjia, joita voitiin kohdella täysin mielivaltaisesti. Miten ihmiset suhtautuisivat tähän taakkaan? Joosefin ja Marian saavuttua Betlehemiin heille ei löytynyt sopivaa majapaikkaa, eikä Marian tila auttanut siinä yhtään.

Vaikka evankeliumi kuvaa joissakin kohdin realistisia tapahtumia, se käsittelee todellisuudessa koko tämän spektaakkelin ulkopuolisia asioita, eikä syyttä. Riisuaksemme aikojen saatossa kudotun paksun hunnun meidän tulee luoda katseemme nykyisyyteen ja irtautua kokonaan ajatuksesta, että Jeesus, joka myöhemmin tulisi vapauttamaan sisällään Kristuksen, olisi saapunut maailmaan kertomuksen kuvaamalla tavalla ja ollut historiallinen henkilö. Universaali Oppi kiinnittää huomiomme syntymään, jonka tulee toteutua oikealla hetkellä jokaisen ihmisen sisällä, jotta hän pääsisi taivaan valtakuntaan joka ei ole tästä maailmasta.

Joulukertomus on ihmismielissä kiedottu rakastettavuuden lempeään ja hempeään, kuuliaisuutta korostavaan ilmapiiriin. Mutta olemmeko tulleet ajatelleeksi, että jumalallinen Luoja, koko maailmankaikkeuden ja sen miljardien valovuosien käsittämättömien etäisyyksien ja siellä ilmenevien voimien alkuperusta, ei kerta kaikkiaan voi ilmentyä luomiemme herttaisten mielikuvien mukaisena? Pojan todistuksesta ”Isä ja minä olemme yksi” käy selvästi ilmi, että pojan ominaisuudet ovat täysin identtiset kuin jumalallisen Luojan.

Joulun ilosanomasta pitää karsia siihen pitkän ajan kuluessa liitetyt lisukkeet, jotta se loistaisi ihmismieliin täydessä vapauttavuudessaan. Universaalin Opin gnostinen jouluevankeliumi koskettaa meitä Ikuisuudella juuri tällä hetkellä, tätä lukiessamme. Kääntämällä katseemme sisäänpäin voimme näet ymmärtää, että me maiset ihmiset voimme päästä osallisiksi jostakin täysin poikkeuksellisesta!

Universaalin Opin mukaan luonnonjärjestelmiä on kaksi. Me maailman asukkaat emme juurikaan tiedosta emmekä kyseenalaista, kuinka ristiriitaisia käsityksemme ja tulkintamme ovat. Joulunajan tunteikkuuden keskellä emme tule välttämättä ajatelleeksi sitäkään, että herkuttelumme vie elämän tuhansilta elämiltä, itsemme kanssa samaan luonnonjärjestelmään kuuluvilta ”pikkuveljiltämme”.

Tämän maailman kansalaisina sijoitamme myös taivaan valtakunnan tänne ja teemme siitä maisen elämän jatkeen, jonka täytämme omilla mielikuvillamme autuudesta. Universaali Oppi kertoo noiden näkemysten vastaisesti, että me Jumalan kuvankantajat emme tällaisinaan koskaan näe taivaan valtakuntaa, saati pääse sinne. Mutta mikrokosmisessa järjestelmässämme on jumalallisen elämän uinuva ydin, jonka me kuvankantajat voimme herättää henkiin. Juuri se on jokaisen ihmisen varsinainen elämäntehtävä, juuri tähän tarkoitukseen me kaikki olemme syntyneet maan päälle!

Huomion keskipisteeksi tulee ottaa tämä uinuva ydin, jäänne menetetystä jumalallisuudesta. Kun me tämän luonnon asukkaat aloimme aikojen saatossa hahmottua ja ilmentyä, kiedoimme tämän ytimen sisäämme. Raamattu kuvaa meitä ytimen omistajia: ”Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä”.

Ryhdymme avaamaan jouluevankeliumin tapahtumia ja sanomaa tästä näkökulmasta. Sisällämme uinuu siis jumalallinen ydin, henkikipinä, joka odottaa henkiinherättämistään. Me maiset ihmiset olemme vajavaisia, meillä on paljon rajoitteita, joihin törmäämme tätä elämäntehtävää täyttäessämme. Meidän tulee tiedostaa ja voittaa ne kaikki.

Kuvailemme sarjan myöhemmässä osassa, kuinka jokainen ihminen voi suoriutua tästä suuresta tehtävästä menestyksekkäästi.

Kuva: Geralt, Pixabay