Monet meistä havahtuvat siihen, että kokonainen vuosi on taas kulunut lähes loppuun ja on tultu joulunalusaikaan. Joulu aiheuttaa nykyajan ihmiselle usein paljon stressiä. Eikö sitä mitenkään voisi välttää? Jos pystymme irtautumaan ulkopuoleltamme itseemme kohdistuvista paineista, voimme valmistautua Valon juhlaan aivan toisella tavalla. Pohjoinen hämäryys ja luonnon hengähdyshetki ennen seuraavan kasvukauden alkua tarjoavat jokaiselle meistä mahdollisuuden pysähtyä, pohtia asioita syvällisesti ja kokea sisäisen valon. Meidän tulee vain suoda se itsellemme.
Julkaisemme joulun alla viisiosaisen artikkelisarjan:
Osa 1 – ”Isä ja minä olemme yksi”
Osa 2 – Rooman valtakunta nykytilamme symbolina
Osa 3 – Herääminen, Johannes-työ
Osa 4 – Joosef, Maria ja Jeesus-lapsi
Osa 5 – Joulun tapahtumista paluutien loppuun saakka
Joosef, Maria ja Jeesus-lapsi
Joosefin ja Marian lähtiessä matkaan kirjoittautuakseen veroluetteloon heidän välillään vallitsi jo alkeellinen ykseys, mikä tarkoittaa sitä että pää ja sydän pystyivät tekemään jo jonkintasoista yhteistyötä. Niinpä he lähtivät matkaan täyttyneinä sisäisestä rauhasta, jota ympärillä kulkevien ihmisten hälinä ei horjuttanut. Heidän alkuperänsä oli Betlehem, Daavidin kaupunki, koska Joosef oli Daavidin huonetta ja sukua.
Voimme kuvitella mielessämme tämän nuoren miehen kulkemassa tietään rauhallisin askelin vetäen perässään aasia, jonka selässä istui pitkään vaatteeseen pukeutunut Maria uppoutuneena mietiskelemään odotettavissa olevaa ihmettä.
Mielikuvasta henkii suuri rauha, levollisuus, yksinkertaisuus. Siinä ei näy mitään siitä, mikä tuota hetkeä oli edeltänyt: ankara kilvoittelu ja ainainen kamppailu keskellä hillitöntä levottomuutta ja monenlaisten vaikutusten ristipainetta, ennen kuin läpimurto rauhaan oli saavutettu. Mielikuva ei kerro mitään myöskään kahden luonnonjärjestelmän jatkuvista yhteenotoista ihmisen sisällä ennen tämän maailman periolemuksen syvällistä oivaltamista. Sen oivallettuaan hänen tulee pysyä neutraalina; hän ei saa omaksua sen paremmin kielteistä kuin myönteistäkään käsitystä siitä; hänen ei pidä paeta maailmaa; yrittää muuttaa tätä maailmaa paremmaksi; polttaa siipiään; muuttua välinpitämättömäksi ja kylmäksi. Hänen tulee oppia rakastamaan ja palvelemaan maailmaa ja sen ihmiskuntaa täysin uudella tavalla.
Tällaisessa orastavassa sisäisessä rauhassa Joosef ja Maria siis kulkivat kohti Betlehemiä. Heidän kasvavaa ykseyttään on mahdotonta kuvailla sanoin, koska se ei enää kuulu tähän maailmaan. Juuri siksi oli jo etukäteen odotettavissa, että majatalossa ei olisi tilaa heille. Siitä Maria oli varma, eikä se herättänyt hänessä minkäänlaista levottomuutta eikä häirinnyt hänen täydellistä keskittymistään odotettavissa olevaan sielunsyntymään. Olivathan he parina vapaaehtoisesti lähteneet paluutielle kohti alkuperäänsä, josta heidän mikrokosmoksensa oli kauan sitten langennut pois. He olivat keränneet riittävän kokemussadon aioneja kestäneistä kierroksista ajan rattaissa.
Joosefin ja Marian tavoin, päivittäin jumalallista ilosanomaa yhä paremmin ymmärtävinä ja sen tehtäviä suorittavina, mekin voimme vapautua maailmasta ja kulkea paluutien Betlehemiin vastaanottaaksemme sisäisen ihmisen uuteen alkuun tarvittavaa Elämän Leipää (Betlehem tarkoittaa ”taloa, jossa on leipää”), uudenlaista, ei-maista ravintoa.
Parin saavuttua Betlehemiin Maria synnytti Jeesus-lapsen, Rauhanruhtinaan, kapaloi hänet ja asetteli seimeen nukkumaan. ”Kapaloilla” on syvällinen merkitys: maailma ei ota Jeesusta, autuaaksi tekevää Valontuojaa, vastaan. Valo loistaa pimeydessä, mutta pimeys ei käsitä sitä.
Nimenomaan tästä syystä vastasyntyneen työtä jatkaa tässä vaiheessa Johannes, joka valmistaa tien Herralle pimeyden ja tietämättömyyden erämaassa. Siinä vaiheessa kun Valo, alun Sana, syntyy, ihmisluonto ei sitä vielä ymmärrä. Siksi Valontuoja kapaloidaan, mikä tarkoittaa sitä, että ilmiö ja sen tarkoitus esitetään symbolisesti; sisäinen prosessi dramatisoidaan, ja siten rakennetaan eräänlainen ymmärrykseen johdattava silta. Symboli herää sitten oikealla hetkellä eloon jumalallisena kipinänä, ja silloin ihminen ymmärtää sen todellisen merkityksen sisäisesti.
Tämä symboli kumpuaa suihkulähteen tavoin ylöspäin sydämeen yhdistyneestä päästä, ja meille kerrotaan Valosta, Gnosiksesta, vaikka emme luonnonihmisinä pysty sen kokonaisuutta vielä käsittämään. Siksi Valo tulee luoksemme ensin lapsena, hyvin herkkänä alkuna, ja hänet täytyy laittaa seimeen sen vuoksi että hänen ilmentymisensä aineessa tuottaa monille rajoituksen. Kuitenkin joulun ilosanoman käsitteiden kuullaan soivan jälleen viimeisen ehtoollisen juhlinnan taustalla.
Syntymäluola tai talli on sydämemme. Tunne-elämästämme on tullut Maria, ja siksi on syntymän aika. Vastasyntyneen täytyy saada kasvaa aikuiseksi ja puhdistaa, elvyttää ja parantaa koko järjestelmämme. Uudeksi luominen täytyy toteuttaa.
—
Kuva: Pentagrammi-lehti