Eri aikakausien kertomuksissa ja legendoissa kuvataan ihmisen lankeemusta. Mistä ihminen on langennut? Minne hän on langennut? Entä millä perusteella ihmistä voidaan luonnehtia kaksijakoiseksi?
Lankeemus
Jumalan ihmiskunnan alkuperäiseksi asuinalueeksi tarkoittamassa maailmassa vallitsee ikuinen ykseys, ikuinen harmonia ja ikuinen kehitys. Ihminen, mikrokosmos, elää siellä Jumalan yhteydessä ja toteuttaa tältä saatuja impulsseja. Jumala on antanut ihmiskunnalle neitseellisen maailmankaikkeuden luomistyön toteuttamiseen. Mutta kuten Tolkien kuvaa Silmarillion-romaanin alussa, tähän sfäärien harmoniana toteutuvaan yhteistyöhön ilmaantui riitasointu, ensin yksi, sitten useampi.
Mitä tapahtuu mikrokosmokselle, joka tuottaa riitasoinnun sfäärien harmoniaan? Sen oma disharmonisuus laskee sen värähtelytaajuutta, minkä seurauksena se ”lankeaa” pois Jumalan ja alkuperäisen ihmiskunnan alueelta. Mitä enemmän mikrokosmoksen värähtelytaajuus laskee Jumalasta erossaolon ja jumalallisten lakien rikkomisen synnyttämän disharmonisuuden kasvaessa, sitä kattavammin se menettää alkuperäisiä voimiaan ja kykyjään.
Jumala, Rakkaus, reagoi luotujensa lankeemukseen armollisesti ja rakastavasti luomalla langenneita mikrokosmoksia varten pelastusjärjestelmän, jossa paluu alkuperään voidaan toteuttaa. Pelastusjärjestelmä on tuntemamme aika-avaruudellinen maailmankaikkeus. Me kaikki maailman ihmiset asutamme langenneita mikrokosmoksia, joiden toivotaan palaavan Jumalan yhteyteen.
Kaksijakoisuus
Ihmisen kaksijakoisuus johtuu siitä, että hän elää Jumalan luoman ikuisen, joskin lankeemuksen jälkeisten asukkaidensa vakavasti vaurioittaman mikrokosmoksen sisällä sen maisena, väliaikaisena asukkaana. Ihmisellä on sydämessään myös jäänne alkuperäisestä mikrokosmisesta ihmisestä, henkikipinä, joka yrittää herättää muiston siitä, millaista ihmiselämän kuuluisi olla.
Voidaankin sanoa, että tähän maailmaan syntynyt ihminen koostuu osista, joista toiset kuuluvat alkuperäiseen, toiset maiseen luontoon:
1) mikrokosmos ja henkikipinäatomi kuuluvat jumalalliseen, alkuperäiseen elämänkenttään
2) luontosyntyinen ruumiidenjärjestelmä kuuluu aika-avaruuden elämänkenttään.
Maisen ihmisen elämän kaksijakoisuus ilmenee elämän ja kuoleman paradoksina ja vastakohtien vuorotteluna. Silti: vaikka me kuolevaiset, tähän luontoon syntyneet ihmiset olemme kiinni tässä luonnossa, meillä on sydämen henkikipinän kautta mahdollisuus palauttaa yhteys alkuperäiseen maailmaan.
Yhteys alkuperäiseen maailmaan – miten sitä voimistetaan
Ihmisjärjestelmän ytimen, henkikipinän, on määrä herätä ja muistaa yhteytensä alkuperäiseen maailmaan. Kun maisen ihmisen epämääräinen totuudenetsintä on muuttunut yhä tavoitteellisemmaksi kaipuuksi päästä Jumalan yhteyteen, hänen sydämensä avautuu ja hän ”kuulee” henkikipinän suggestiot. Hän oivaltaa yhtäkkiä syvällisesti, mitä Jeesus tarkoittaa sanoilla ”minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta”.
Miten tämän oivalluksen jälkeen pitäisi tehdä? Niin, mikrokosmoksessa asuvalla ihmisellä on täydellinen valinnanvapaus: jos hänellä on edelleen elämännälkää, oivalluksen merkitys voi hiipua kiinnostavampien asioiden vallatessa hänen mielensä; jos hän on niin sanotusti saanut tarpeekseen maailmasta, valon kosketus ravistelee häntä riittävästi, niin ettei entiseen ole paluuta.
Jälkimmäisessä tapauksessa luontoon kahlitsevat ja henkistä kehitystä jarruttavat luonteenpiirteet, kuten kunnianhimo, itsekkyys, oikeassa olemisen tarve ja toisaalta pelokkuus ja saamattomuus alkavat väistyä uudenlaisen nöyryyden, avoimuuden, päättäväisyyden ja sisäisen rohkeuden tieltä. Juuri näitä uudenlaisia ominaisuuksia hänen tulee vastedes vaalia antamalla itselleen riittävästi aikaa kuunnella henkikipinän suggestioita ja oleskella valovoiman vuodatuksessa.
Tämä tarkoittaa maisen ihmisen antautumista, jotta henkikipinästä voidaan kasvattaa alkuperäinen Ihminen: ”Hänen tulee kasvaa ja minun vähetä”.
—
Kuva: Fares Hamouche, Unsplash