Asumme kehossa. Kun kaikki on kunnossa, tunnemme olomme onnelliseksi ja miellyttäväksi. Jos kehon prosessit häiriytyvät, tunnemme itsemme sairaiksi, myös sielullisesti. Olemme täällä maailmassa kehomme avulla, sen kautta tunnemme olevamme olemassa. Ei ole ihme, että se muodostaa myös tietoisuutemme. Kun käytämme itsestämme sanaa minä, tarkoitamme kaikkea, mikä kuuluu ruumiidemme järjestelmään. Keho on ajallinen, kuluu ja häviää lopulta kokonaan.
Tietoisuutemme kokee ajallisuuden, kulumisen ja häviämisen ongelmalliseksi. Se aiheuttaa kriisin. Jos meiltä kysytään, olemmeko kuoltuamme olemassa, muutumme epävarmoiksi. Jeesus sanoo Matteuksen evankeliumissa, että kuolleitten tulee antaa haudata kuolleet. Sanat kuulostavat kummallisilta, jos niiden ajatellaan tarkoittavan nykyisessä ruumiissa eläviä ihmisiä, jotka toki vaikuttavat täysin eläviltä. Platon toteaa saman asian dialogissaan Grogias: ”Ehkä olemme todellisuudessa kuolleita. Kuulin nimittäen erään viisaan miehen sanovan, että olemme kuolleita, että ruumiimme on hauta […] ja että sielumme muistuttaa reikäistä paattia, koska sitä ei voida koskaan tyydyttää…” Filippuksen evankeliumissa sanotaan: ”Pakanat eivät kuole. He eivät voi kuolla, koska he eivät ole koskaan eläneet.” (Nag Hammadin kätketty viisaus, WSOY, s. 177).
Voimmeko todistaa nämä lausumat omasta kokemuksestamme? Onko meillä ollut tunnetta siitä, että olemme oikeastaan kuolleita ruumiissamme? Että toistuva epäonni, lukemattomat tapahtumat ja kuolemaan liittyvät kivut osoittavat kuoleman olleen jo alusta asti läsnä, niin ettei elämämme ole mitään oikeaa elämää?
Maiset ja taivaalliset ruumiit
Raamattu kertoo ylösnousseesta Jeesuksesta. Ylösnousemus tapahtuu toisessa ruumiissa. Paavali kertoo siitä (1. Kor. 15:38–40): ”Mutta Jumala antaa sille sellaisen varren (ruumiin) kuin on nähnyt hyväksi, jokaiselle siemenelle sellaisen kuin sille kuuluu. Ei kaikkien elollisten ruumis ole samanlainen, vaan ihmisellä on oma ruumiinsa, nelijalkaisilla omansa, linnuilla omansa ja kaloilla omansa. On taivaallisia ja maallisia ruumiita, mutta taivaallisten loisto on aivan toisenlainen kuin maanpäällisten.”
Ylösnousemus tapahtuu tämän perusteella siis taivaallisessa ruumiissa, jota kutsumme sielunvaatteeksi. Se todella elää, siinä ei ole kuolemaa. Siihen liittyy toisenlainen tietoisuudentila. Filippuksen evankeliumissa todetaan: ”Ylösnousemuksen on tapahduttava tässä lihallisessa ruumiissa, sillä siinä on kaikki.”… ”Kukaan ei voi rientää etsimään kuningasta alastomana.” (s. 182). Kuninkaan luo, kuninkaalliseen tilaan, kuljetaan jumalalliselle elämänalueelle vievää tietä pitkin. Sinne ei voi kulkea alastomana, ilman ruumista. Miksi ei? Mihin tarvitsemme ruumistamme? Eikö teksteissä sanota, että Jumala on henki?
Taivaallisen tiedostaminen
Syiden kysyminen johdattaa meidät luomakunnan salaisuuksiin. Monien mystikkojen ja gnostikkojen kirjoituksissa todetaan, että universaali henki tulee luotujensa kautta tietoiseksi jumalallisesta täydellisyydestään. Heidän avullaan se alkaa monivaiheisen kehitysprosessin. Tiedostamistasot ovat yhteydessä luodussa tapahtuviin muutoksiin ja kasvuun kohti alkuperäistä järkkymätöntä jumaluutta. Kuhunkin tiedostamistasoon kuuluu omansa lainen ruumis. Tietoisuus on lähtöisin rakentuneesta olemassaolosta, joka peilaa henkistä puolta.
Filippuksen evankeliumissa kehotetaan muodostamaan taivaallinen ruumis. Kehotus koskettaa ihmistä, jos hän tunnistaa kuoleman herruuden kaikessa maisessa. Samoin kuin mato kalvaa hedelmän sisusta, sisintä nakertaa pelko. ”On sekä uudestisyntyminen että uudestisyntymisen kuva.” Me kuolevaiset olemme kuolemattomuuden heijaste. ”Ihmisen on todellakin uudestisynnyttävä kuvan välityksellä. Mutta mitä on ylösnousemus, mitä on kuva? Ylösnousemus tulee toteuttaa kuvan avulla.”
Tässä todetaan nykyisen tilamme ja kutsumustilamme välinen suhde. Joissakin kirjoituksissa meitä nimitetään kuvankantajiksi. Tuomaan evankeliumissa käytetään nimitystä kaksoset. Tehtävänämme on mahdollistaa toisen, alkuperäisen, jonka heikkoja kuvajaisia olemme, ylösnousemus. Se on mahdollista, koska kuvajaisella on samankaltaisuutta toisen kanssa, hän on toisen henkinen kaksonen. Alkuperäinen toinen meissä voi hyödyntää rakennettamme löytääkseen tien, jolla hän voi kehittyä. Tämä on gnostisen kristinopin erityispiirre. Keskeistä on ylösnousemus. Filippuksen evankeliumissa meitä kehotetaan pukeutumaan elävään ihmiseen. Saman toteaa Paavali kirjeessään efesolaisille: ”Pukeutukaa uuteen ihmiseen, joka on luotu Jumalan (tahdon) mukaan.”
Nämä kehotukset viittaavat realistiseen mahdollisuuteen. Me voimme mahdollistaa nämä suurenmoiset tapahtumat. Vaikuttaako tämä oudolta, harhaoppiselta? Olemme tottuneet osallistumaan hankkeisiin, miksi emme voisi työstää itseämme? Voimme muuttaa käytöstämme. Mutta että toteuttaisimme ylösnousemuksen, eikö se olisi itsensä yliarvioimista? Eikö se olisi jopa luvatonta? Gnostisissa käsikirjoituksissa ja Uudessa Testamentissa näitä asioita käsitellään täysin kiihkottomasti. Niissä meitä rohkaistaan hankkimaan tietoisuus, joka ei enää identifioi itseään nykyiseen ruumiiseemme vaan kääntyy sisimmästämme virtaavien valovoimien puoleen.
Mitä ylösnousemus on?
Rheginoksen Tutkielmassa ylösnousemuksesta, joka on osa Nag Hammadin löytöä, sanotaan: ”Älköön kukaan epäilkö, että kun näkyvä hahmo on kuollut, se ei säily, vaan ainoastaan elävä hahmo, joka on sen sisällä, nousee ylös. Mitä ylösnousemus on? Se tarkoittaa aina ylösnousseen paljastumista.”
Tämän perusteella kuolematon hahmo sisältyy meihin. Meidän tulee antaa sille mahdollisuus ilmentyä ja tulla näkyväksi. Jeesus on elänyt malliksemme tämän tien. Hän kehitti elävän, kuolevaisen ruumiinsa taustalle kätkeytyneen hahmon sille kuuluvaan suuruuteen. Hän toi esiin jumalalliseen henkeen yhteydessä olevan henkisieluolennon. Raamatun kertomukset ihmeteoista kuvailevat juuri näitä tapahtumia. Uudestisyntyneessä ruumiissaan Jeesus luopui kuolevaisesta hahmostaan. Haudan – maisen ruumiin – kerrottiin olleen tyhjä: henkisieluhahmo oli lopullisesti vapautunut siitä. Kuolematon ruumis tulee valmistaa ennen kuolevaisen ruumiin kuolemaa. Vuosisatoja on opetettu, että Jeesus herättää aikanaan kuolleen ruumiin, kuolevaisen ruumiin. Se ei ole totta. Filippus toteaa: ”Ne, jotka väittävät, että Herra nousi ylös vasta kuoltuaan, ovat väärässä. Ihminen ei voi kuolla, ellei hän koe ensin ylösnousemusta.” (s. 181)
Maria Magdaleenaa lukuun ottamatta opetuslapset eivät aluksi nähneet Jeesuksen taivaallista hahmoa. Vanha ruumis, kuva, havainnoi aisteillaan puutteellisesti. Jeesuksen oppilaat seurasivat häntä, pysyivät hänelle uskollisina ja keskittyivät sisäiseen muutokseen. Jonkinasteisen hämmennyksen ja epävarmuuden jälkeen hekin pystyivät lopulta näkemään ylösnousseen. Henkinen ruumis oli saavuttanut riittävän kehitystason, aistit olivat herkistyneet. Sanat ”näkevinä ette voi nähdä” eivät enää päteneet opetuslapsiin Jeesuksen ylösnousemuksen aikana. Filippuksen evankeliumi todistaa tästä seuraavin sanoin:
Kukaan ei voi nähdä todellisia asioita, ellei hän tule niiden kaltaiseksi. Maallisen ihmisen osa ei ole samanlainen. Hän näkee auringon, vaikka ei ole aurinko; hän näkee taivaan, maan ja kaiken muun, vaikka ei ole mikään niistä. Tämä pätee totuuden paikkaan. Nähdessäsi jotain tuosta paikasta sinusta tuli yksi niistä jotka siellä ovat. Nähdessäsi Hengen, sinusta tuli Henki, nähdessäsi Kristuksen sinusta tuli Kristus, ja kun näet Isän, sinusta tulee Isä. Siksi sinä näet täällä kaiken, mutta et näe omaa itseäsi. Siellä näet itsesi ja muutut siksi, mitä näet.
Vanhan ruumiin kanssa yhtä olevalla tietoisuudella ylösnousemus voidaan oikeutetusti kieltää, sillä sitä on mahdoton todentaa aisteilla. On herättävä. Kreikan sana ylösnousemukselle, anastasis, tarkoittaa myös heräämistä. Filippuksen evankeliumin alkukieli on kreikka. Heräämiseen sisältyy erilaisia kasvuvaiheita.
Kuoleminen kuolemattomassa
Uusi henkisielurakenne sisältyy siemenenä elämänjärjestelmäämme vastaavasti kuin täysikasvuinen puu sisältyy jo sen siemeneen. Kasvamiseen tarvitaan ravintoa, ja meidän tulee muuttua hedelmälliseksi maaperäksi:
”Ihminen söi samaa ruokaa kuin eläimet. Mutta kun Kristus, täydellinen ihminen, tuli, hän toi leivän taivaasta, jotta ihminen saisi syödäkseen ihmisen ravintoa.” ”Liha (ja veri) ei(vät) peri (Jumalan) valtakuntaa. Mistä on kysymys, mitä ei voi periä? Sitä, mikä on Jeesuksen ja hänen vertaan. Siksi hän on sanonut: ’Sillä joka syö minun lihaani ja juo minun vertani, ei ole elämää itsessään.’ Mitä tämä tarkoittaa? Hänen lihansa on sana ja hänen verensä on pyhä henki. Nämä vastaanottaneella on ruokaa ja juomaa ja vaatteita.”
Tässä mainitut ruoka ja juoma mahdollistavat vaatetuksen. Vaatteella tarkoitetaan taivaallista ruumista, joka tulee ehdottomasti aktivoida. Se on itse asiassa aina läsnä, mutta kuin kuollut: kuva, jolla on kuolleet silmät. Se toivoo lempeää ja ymmärtäväistä elävöittämistä herätäkseen ja kasvaakseen. Tähän kätkeytyy luomistyön alkumysteeri. Kasvuvaiheet mahdollistavat sen, että jumalallinen toinen havaitsee sisäisen rikkautensa. Hän tiedostaa merkityksensä täydellisesti. Kuolemanluonnon voittaminen saa hänet oivaltamaan elämän, tietoisuus oman arvonsa henkisieluna. Katoavaiset ihmiset kuolevat joka päivä tiellään kohti uutta olemusta. Tämä tuo varmuutta ja luo vakaan perustan, suuren linnun, jonka siipien suojissa he lepäävät.
Tämä kaikki heijastuu häneen jokaisessa kehitysvaiheessa täyttäen tilan, jonka hän itse oli aiemmin täyttänyt. Hän saa välähdyksen Toisen voimasta, jonka avulla ja sisäisen prosessin synnyttämällä viisaudella on mahdollista jatkaa elämää tämän maailman olosuhteissa.
Kuinka vastaanotetaan aineita, joita luonnehditaan sanoilla Sana, Pyhä Henki, leipä tai viini?
Periaatteessa niitä on kaikkialla ilmakehässä odottamassa virittymistämme niihin. Niitä voidaan verrata radioaaltoihin ja meitä vastaanottimiin, jotka tulee virittää oikealle taajuudelle. Nyt alkanut jakso tarjoaa erittäin hyvät mahdollisuudet. Vesimies on ilman merkki, jolloin korkeat henkiset energiat vaikuttavat ilmakehän kautta varhaisempia aikakausia helpommin. Sadon sanotaan olevan korjattavissa aittoihin. Tämä on yhteydessä siihen, että mysteerien viisaus koskettaa kaikkialla maailmassa ihmisten tietoisuutta. Heidän tulee saada mahdollisuus tulla siksi, mitä he pohjimmiltaan ovat.
Jeesuksen elämä on tien kirkas symboli, jonka hän on syövyttänyt ilmakehään informaatioksi. Monet ovat seuranneet häntä ja vahvistaneet informaatiota, johon sisältyvät kaikki maisen ruumiin muutosprosessit ja ylösnousemusruumiin kaikki kehitysvaiheet. Tämä kaikki on kaikkien ulottuvilla kaavana, mallina. Periaatteessa kuka hyvänsä pystyy teoillaan, suuntautumisellaan ja toiminnallaan kutomaan vaatteen sielulle, joka on alkuperäisen tarkoituksen mukainen.
Gnostinen yhteisö, joka ylläpitää tarvittavaa valokenttää, voi olla ratkaisevana apuna. Valokenttä suojelee ja kannustaa kulkemaan tien, jolla onnistumismahdollisuus tarjoutuu keskellä ympäröivien energioiden kirjoa, johon sisältyy runsaasti vastustavia voimia.
Ihminen kokee valokentän vaikutuksen uutena sielutuksena, jolta hän saa luottamusta, henkistä ymmärrystä, joka on paljon enemmän kuin normaali ymmärrys. Sydämen avartuminen auttaa häntä nousemaan vastakohtaisuuksien yläpuolelle. Hän pystyy irtautumaan asioista, joihin hän oli aiemmin samastunut, koska ne eivät enää kiinnosta häntä. Hän uskaltaa käyttäytyä entisestä poikkeavalla tavalla. Hän astuu rohkeana sisäisille perustuksille, jotka avautuvat vähitellen hänen tietoisuudelleen.
Valopisteet avaavat uuden tavan nähdä, Gnosis synnyttää sisäisen tiedon ja varmuuden. Universaali voima ”ristiinnaulitsee itsensä” keskellä vanhojen voimien sammuvien kykyjen kirjoa. Pyrkimyksemme yhtyä niihin tarkoittaa ristiinnaulitsemista, vanhasta tahdosta luopuminen pimeyttä. Kun vanhan ajattelun ja halulieskojen tanssi haipuu sisimmästämme, siellä vallitsee pimeys. Monet ovat kertoneet tästä öisestä valvomisesta, joka on tärkeää uskon kasvulle. Vanhan yön jälkeen uuden aamun valo nousee ylös kirkkaasti säteilevänä.
Aikanaan uusi rakennus on valmis. Sen sidekivi annetaan ylhäältä. Taivaallinen Toinen kohtaa itsensä. Vanhassa ruumiissa hän on läsnä uutuutena, Valokenttänä, joka voi laajeta rajattomasti ja taas supistua. Vanha tietoisuus, joka oli ollut hyvin läheisessä yhteydessä kuolevaiseen majaamme, liukenee uuteen. Valoydin käyttää vanhaa majaa työvälineenään, mutta sisäisen pyhäkön edessä ollut esirippu on työnnetty syrjään. Filippuksen evankeliumissa kaiutetaan riemuhuuto: ”Maailmasta ylösnousseet ovat katoamattomia, ikuisia.”
—
Pentagrammi 5/2011. Kuva: hansbenn, Pexels