Kristian Ruusuristin alkemialliset häät 1
Johdanto
Perehdyttäessä gnostiseen työhön sen voidaan huomata muistuttavan portaiden nousemista. Joka hetki on mahdollista astua tornin kierreportaiden seuraavalle askelmalle. Silloin tällöin tornin ikkunoista avautuu uusia näkymiä, ja niitä katseleva mykistyy kiitollisuudesta. Näkymät valaisevat oivallusta parannuksen tiellä.
Kun lukija nyt ryhtyy lukemaan Kristian Ruusuristin alkemiallisiin häihin vievän polun selitystä, hän ikään kuin asettuu tämän poikkeuksellisen juhlan yleisöön, katsojaksi. On kuitenkin toivottavaa, että moni lukija huomaa mahdollisimman pian, ettei sivusta katsominen riitä. Millä tavalla kosketus Elävään Todellisuuteen, josta Alkemiallisissa häissä kerrotaan, tapahtuukin, se ei milloinkaan lakkaa herättelemästä tosietsijää ja hänen kaipaustaan. Tavoitteena on saada hänet osallistumaan tähän hääjuhlaan omassa elämässään.
Hyvä lukija, lähtekäämme kasvavan sielunkaipauksen siivittäminä Kristian Ruusuristin matkaan. Meidän täytyy valmistautua meille kaikille tärkeän elämänkentän salaisuuksien paljastumiseen. Tuo elämänkenttä on kolmesta temppelistä kolmas; se on koti, jonne kuulumme oppilaina, joilla on yhteys nykyajan Kultaisen Ruusuristin Hengenkouluun. On kuitenkin täysin mahdollista, ettemme tiedosta tätä, mikäli Valosyntymä, toisin sanoen uudestisyntymä, ei ole vielä toteutunut meissä.
Kotimme – uuden Jerusalemin eli uuden elämänkentän – ja meidän itsemme välillä tapahtuu todennäköisesti jo vuorovaikutusta, jonka ylläpidossa gnostiset valonsäteilyt ja jo uuden elämäntilan saavuttaneet veljet ja sisaret auttavat meitä. Tulevien tapahtumien aikana vuorovaikutuksen ominaisuudet ja tulokset muuttuvat, koska mysteeriplaneettojen vaikutus on käynnistänyt voimakkaita tapahtumasarjoja, joihin yksittäiset oppilaat sekä koko ryhmä osallistuvat.
Pian toteutuvat tapahtumat ja paljastukset ovat tärkeitä ryhmälle ja kaikille valmistautuneille, mutta sivustakatsojille ja passiivisesti odottaville ne voivat tuntua tuskastuttavilta ja hämmentäviltä, tai ne tuottavat pettymyksen. Kun sulhanen saapuu, hääsalin vieraiden lamppujen, sielunlyhtyjen, edellytetään palavan ja olevan varustetut riittävällä määrällä öljyä.
Tästä syystä valmistaudumme tuleviin tapahtumiin ja otamme käteen soihtumme kertoaksemme Johann Valentin Andreaen muistoksi tiestä gnostisten mysteerien alueille. Kerromme myös tien seurauksista matkaan lähtemistä aikoville. Pohjana käyttämämme teos on Kristian Ruusuristin alkemialliset häät, klassisen Ruusuristin tunnetuin ja varmaankin myös kyseenalaistetuin teos, josta on kirjoiteltu ja väitelty paljon ja joka on kiihottanut mielikuvitusta monella tavalla.
Kirjan arvosta ja merkityksestä kiistellään. Se herättää monia kysymyksiä. Mikä oli kirjoittajan tarkoitus? Oliko hän tosissaan vai onko kaikki pelkkää pilaa? Jälkimmäinen oletus kerää kannatusta, koska Johann Valentin Andreaen tiedettiin kirjoittaneen teoksen kuusitoistavuotiaana ja koska tarinan sisältö ja rakenne ovat mielikuvitukselliset ja kelpaisivat tänä päivänä jopa fantasiaelokuvan käsikirjoitukseksi.
Tosiasiassa Alkemiallisissa häissä kuvaillaan erittäin tarkkakatseisesti, seikkaperäisesti ja selkeästi C.R.C:n vihkimyksiä. Kuvaus ei voisi olla yhtään selvempi. Aivan kaikki selitetään tyhjentävästi jättämättä vähäisintäkään yksityiskohtaa huomiotta.
Kuka Kristian Ruusuristi oli, tai paremminkin: kuka hän on? Hän on toden alkuperäisen ihmisen, tosikristityn, prototyyppi. Hän on vapauttanut sisäisen Kristuksen kulkemalla ristintien ruusuvoimassa.
Dialektisen ihmisen tulee kulkea vapautuspolullaan viisinkertainen Gnosiksen tie, ristintie. Risti muodostuu kahdesta voimalinjasta, jotka leikkaavat toisensa kohtisuorasti. Tämä symboloi täydellistä alkemiallista muutosta.
Sydämen ruusu on määrä liittää todellisen, kuolemattoman elämänkenttänsä yhteyteen. Ruusu tulee vapauttaa ristinvaelluksen aikana, niin että lopputuloksena on transfiguraatio. Työ on suoritettava Kristus-voimassa, universaalin elämän sähkömagneettisessa voimassa. Ihminen, joka kulkee tämän polun loppuun asti, on Kristian Ruusuristi. Olemme siis ruusuristiläisiä kuljettuamme tämän polun alusta loppuun. Alamme muuttua ruusuristiläisiksi lähdettyämme tälle monia kokemuksia tarjoavalle polulle. On tärkeää tietää, ovatko kokemuksemme ja niiden seuraukset oikeat, ovatko ne sopusoinnussa polun kanssa, ja reagoimmeko polun kulkijoina, prosessin aikana, joka päivä oikein.
Jokainen polkua kulkeva oppilas voi tunnistaa Alkemiallisista häistä aukottoman selonteon omasta elämäntiestään, kokemuksistaan ja niiden tuloksista, ja tähän kirjan kieliasu, sisältö ja tavoitteet nimenomaan tähtäävätkin. Sen sijaan kukaan, joka ei halua lähteä polulle eikä missään nimessä suunnittele sille lähtevänsä, ei ymmärrä sitä. Hän voi toki muodostaa mielipiteen ja ilmaista sen, mutta se ei osu oikeaan.
Polun kulkijan on mahdotonta välittää tarkkaa kuvausta kokemuksistaan ei-kulkevalle. Analogisesti voidaankin sanoa, että Alkemiallisia häitä ei ole kirjoitettu peitellysti, vaikka ulkopuolisesta voi tuntua siltä. Teos tarjoaa selväsanaisen vahvistuksen sille, joka on kokenut sen kuvaamat asiat itse.
Nyt voitaisiin kysyä, mitä järkeä on puhua kirjasta ihmisille, joilla omakohtaista kokemusta ei vielä ole. Vastaamme, että teos on tarkoitettu polun avaimeksi! Se joka tajuaa saaneensa avaimen, tietää, että on myös ovi, johon avain sopii ja josta päästään taloon. Toivomme lukijan oivaltavan, että kysymyksessä on ihmiskunnan Koti, jota Kristus sanoo ”minun Isäni taloksi, jossa on monta asuntoa”.
Alkemiallisissa häissä kuvataan tähän taloon vievä polku. Teoksen voi ymmärtää kolmessa ominaisuudessa: avaimen haltijana, aloittelijana ja kokijana:
Avaimen haltijana tiedän, että on olemassa talo, jossa minua odotetaan ja jossa minulle on varattu perintö. Voin käydä taloon milloin hyvänsä, jos tosissani haluan. Jo pelkkänä avaimen haltijana olen rikas, onhan minulla jo tietoa, joskin edelleen puutteellista.
Aloittelijana avaan oven. Alun oletukseni tulevat oitis vahvistetuiksi. Nähdessäni talon ensimmäiset huoneet, tiedän entistä paremmin, spekuloimatta, millainen muu osa talosta on.
Kokijana saan vahvistuksen, joka ylittää selvästi kaikki ennakkoaavistukseni ja odotukseni. Näin minusta, kokijasta, tulee omistaja.
Näissä kolmessa ominaisuudessa tosi pyrkijä voi käyttää Alkemiallisia häitä oppaanaan, eivät muut.
Kuten jo todettiin, kirja on erittäin mielikuvituksellinen. C.R.C. osallistuu seitsemän päivän aikana monenlaisiin seremonioihin ja kokeisiin. Lopulta hänet lyödään Kultaisen Kiven ritariksi. Esinäytös ja uni edeltävät seitsemän päivän tapahtumia. Tarina sisältää romanttisen kertomuksen mm. kokelaiden hyveiden punnitsemisesta. Monet kuninkaat, keisarit ja aatelisherrat eivät läpäise edes ensimmäistä punnituskoetta ja tuomiota, ja heidät ajetaan pois eri tavoin rangaistuina. Oppineita ja jalosukuisia pilkataan, hurskastelijat ja valemaagikot esitetään kansanpettureina ja viisastenkiven väärentäjinä, jotka ajetaan pois vaa’alta piiskan ja ruoskaniskujen saattelemana.
Joukossa on myös kerskureita, joista joku väittää kuulevansa taivaan kohinan, joku näkevänsä Platonin ideamaailman, joku laskevansa Demokritoksen atomit ja joku keksineensä ikiliikkujan. Yhteistä heille on se, etteivät he ole luopuneet itsekkyydestään, itsetehostuksestaan eivätkä kuvitelmistaan; yksikään heistä ei ole kokenut halujensa kuolemaa.
Erittäin vaatimaton ja itsensä tunteva C.R.C. on voitokas. Kun hän on läpäissyt viimeisenkin kokeen ja hänen on kirjoitettava nimensä pienessä kappelissa, hän kirjoittaa: ”Korkein tieto on tietää, ettemme tiedä mitään.”
