Nykyajan Ruusuristin perusfilosofia

Luku 1

Kolme kykyä, jotka on herätettävä

Lukija, joka ottaa tämän kirjan kiinnostuneena käteensä ja toivoo saavansa mielikuvan nykyajan Ruusuristin filosofiasta, ei saa tyytyä pinnalliseen tarkasteluun. Hänen pitää tiedostaa, että hän on alkamassa vaikeat opinnot, jotka vaativat hänen kaiken tarkkaavaisuutensa ja syvällisen harkintansa. Ruusuristin filosofia ei välitä näkemyksiä elämästä, vaan koskettaa oppilaan omaa elämää hyvin henkilökohtaisesti, niin että hänestä tuntuukin lukiessa toistuvasti siltä, että Hengenkoulu kääntyy suoraan hänen puoleensa.

Tällä menetelmällä on luonnollisesti vähemmän miellyttävät puolensa, sillä se saattaa jopa herättää harmistumista ja suuttumusta. Lähestymistapamme selvät edut saavat meidät kuitenkin puoltamaan sitä muihin, enemmän sovellettuihin menetelmiin verrattuna. Lukijan on nimittäin tultava rauhattomaksi, oppiaineksen on annettava hänelle paljon ajattelemista ja kosketettava häntä voimakkaasti, ja sen on ennen kaikkea lävistettävä hänen järkeen perustuva kiinnostuksensa miekan tavoin. Jokaisen, joka perehtyy aitoon Ruusuristin kirjallisuuteen, tulee ymmärtää, ettei Hengenkoulun työntekijöiden tarkoituksena ole osoittaa kirjallisia tai tietoteoreettisia lahjojaan tukeakseen siten omia maisia ja aineellisia etujaan. He suorittavat työtään Hengenkoulun palveluksessa, vaikka työ olisi täysin ristiriidassa heidän yksityisten aineellisten etujensa kanssa; näin asia käytännössä usein onkin.

Kirjoittaja kääntyy puoleesi työsaraltaan olemassaolontilaansa vastaavasti todistaakseen ihmiskunnan suuren ja jalon valon veljeskunnan nimissä. Tämä veljeskunta tunnetaan monella nimellä, esim. Hierofanttien hengenkoulu, Kristushierofanttien mysteeriokoulu, sisäinen kirkko, Melkisedekin veljeskunta, Ruusuristin veljeskunta jne.

Tästä kirjasta tietoa ammentavan oppilaan on mielestämme koettava, että veljeskunta kääntyy sen luvuissa suoraan hänen puoleensa. Kontaktissa kirjoittajan persoonallisuus ja Lectorium Rosicrucianumin organisaatio katoavat täysin taka-alalle.

Tästä käy välittömästi ilmi, ettei veljeskunta, josta todistamme, tarjoa itseään kenellekään yhdistyksenä, järjestönä tai kirkollisena instituutiona. Puhumme koulusta, ja olet tietyllä tavalla sen esipihalla tätä kirjaa lukiessasi. Käsite koulu täytyy tässä yhteydessä ymmärtää kuitenkin aivan erityisellä tavalla, sillä Hengenkoulussa ihmistä ei opeteta järkiperäisin metodein, biologista aivotietoisuutta ei harjoiteta, kokeita ei järjestetä eikä diplomeja jaeta.

Ruusuristin Koulu vetoaa kolmeen kykyyn, jotka ovat kuin kuolonunessa ihmisen mikroksen salaperäisessä järjestelmässä. Koulu pyrkii herättämään nämä kolme kykyä suoraan esteiden poikki, niin että ne voisivat alkaa jälleen toimia. Niin pian kuin oppilaassa ilmenee edes jotakin näistä kolmesta kyvystä, syntyy toivottu yhteys Koulun ja oppilaan välille. Oppilas kokee, näkee ja saa tietää välittömänä ensi käden kokemuksena kaiken, mitä Koulu välittää hänelle ja kaiken, mihin se hänet yhdistää.

Kun tällainen perusyhteys on luotu, oppilas tiedostaa syvällisesti, että se mitä Koulu hänelle neuvoo, on hyödyllistä ja välttämätöntä. Näin on selvää, ettei Hengenkoulu edistä populaariuskoa vaan selkeää, positiivista tietoa; ei tietoaineistokokoelmana, dogmeina, fraaseina, opinkappaleina, hypoteeseina jne, sillä nehän jättävät ihmisen viime kädessä kuitenkin tyhjin käsin, vaan oivaltamisena, asioiden ”läpi” näkemisenä, ehdottomana sisäisenä omistamisena.

Jos Ruusuristin Koulun ja kiinnostuneen oppilaan välille rakentuu yhteys tältä pohjalta, ei ole kysymys auktoriteetista ja järjettömästä kuuliaisuudesta vaan sisäisestä tunnistamisesta ja tietoisesta omassa itsessä oikeaksi todistetun polun seuraamisesta.

 Kolmen uinuvan kyvyn on siis alettava ilmetä oppilaan elämässä:

     kyky uuteen tahtoon,

     kyky uuteen viisauteen,

     kyky uuteen toimintaan.

Ihmisellä on tahto, mutta se on hillitön, kokeileva tai spekulatiivinen. Tahdonponnistuksen tulosta ei koskaan voida aavistaa etukäteen; ja vaikka joskus voitaisiinkin, jäävät herätetyn vastustuksen aiheuttamat mahdolliset sivuilmiöt tai seuraukset huomaamatta. Siksi ihmistä ympäröi jo pelkästään hänen tahtoelämänsä takia huoli ja pelko. Ihmistahto ei koskaan ole vapauttava. Se on sitä paitsi sidoksissa vereen, niin että se on täysin riippuvainen veren sisältämistä mahdollisuuksista ja voimista.

Ihmisellä on myös tietynlaista viisautta, jolla tässä tarkoitamme älyperäistä kykyä ja ymmärrykseen perustuvaa aivokapasiteettia. Oppilas oivaltaa ihmisen olevan tämänkin kykynsä osalta kokonaan riippuvainen ulkoisista, ts. näkyvistä ja kolmiulotteisista asioista. Raamatussa ei turhaan sanota: ”Ihmisviisaus on hulluutta Jumalan edessä.” Aisteista elävä ihminen ei voi koskaan omistaa tai saavuttaa absoluuttista oivallusta. ”Viisaus” on vain aistihavainnoilla opittu katsantokanta, jota kasvatus ja verentila pilaavat.

Ihminen harjoittaa myös toimintaa. Eikö sen tulos ole kuitenkin tavattoman surullista? Onko se paljonkaan muuta kuin aktiviteettia leivän ja sirkushuvien parissa? Ihmisen toimintaa luonnehtii olemassaolontaistelu, lisukkeena hieman ajankulua sekä henkistä romantiikkaa, kunkin yksilön taipumusten mukaan.

Tahdon, viisauden ja toiminnan kolminaisuus sellaisena, miksi se maisessa luonnossa muodostuu, on lisäksi sidoksissa loimuavaan luonnonviettiin, haluun. Kolminaisuus haluun tai luonnonviettiin sidottuna on vastuussa biologisen tietoisuuden, minätietoisuuden, kehittymisestä. Tämän tietoisuuden tunnusomaisin piirre on minän yläpitäminen, itsensä säilyttäminen. Itsensä säilyttäminen ja halu ovat hyvin laskelmoivia ja oikukkaita. Kun ihmiset pettyvät joissakin kokemuksissaan, he vaihtavat kiireesti kiinnostuksen kohdetta, hädissään he tanssivat luonnontanssejaan olettamusten ja muiden näennäishahmojen kanssa. Lähes kaikki uskonnollinen pyrkimys perustuu itsensä säilyttämiseen ja haluun.

Mikäli oppilas ymmärtää tämän tilanteen selvästi, hänen pitäisi tajuta täyskäännöksen välttämättömyys. Hänen pitäisi inhota nykyistä tilannettaan ja yrittää neutraloida haluaan ja itsensä säilyttämisen tarvettaan.

Voidaan kysyä, miten tällaisen neutraloimisprosessin pitäisi kehittyä. Oppilas ei saa enää kaivata vanhaa elämäänsä, hänen on luovuttava kokoamastaan näennäisviisaudesta ja vetäydyttävä pois halun ja itsensä säilyttämisen dramaattisesta näytelmästä.

Jotkut ihmiset onnistuvat toteuttamaan täyskäännöksen uskonnon, taiten ja tieteen erittäin murskautuneen todellisuuden osalta. He tunnistavat ilman muuta uskonnollisten olettamusten spekulatiivisuuden, taiteen kyvyttömyyden vapauttaa ja tieteen toivottomuuden ja saatanallisuuden. On kuitenkin äärettömän paljon vaikeampaa vapautua omista erilaisista luonnonvaistoista, koska ihminen on ”luonnosta”. Luonnonvaistot pystyvät sitomaan meidät entiseen elämäämme paljon voimakkaammin kuin uskonto, taide tai tiede.

Oppilas ei saa pettää itseään. Hän paljastaa joskus raivoisasti miekkansa ulkopuolisia esteitä vastaan, kun olisi paljon hyödyllisempää taistella kaikkea sitä vastaan, mikä uhkaa häntä hänen sisimmässään. Ruusuristin oppilaan tulee muistaa se joka päivä. Ottakaamme esimerkiksi yhteiskunnallinen kunnianhimo: oppilas saattaa olla silloinkin hyvinkin valmis käyttämään ”hengen” miekkaa.

Meillä on myös hirveä minäharha. Alemmat kunnianhimot ja minäharha synnyttävät kateuden, erään ihmiskuntamme pahimman vitsauksen. Kateus, mustasukkaisuus, on kauheus, kuten Sananlaskujen kirjassa sanotaan. Korkeassa Veisussa [nyk. Laulujen laulussa] sitä nimitetään sammumattomaksi tuleksi. Kateus riivaa mieltä ja nostattaa leppymättömän, murhaavan vihan.

Sen takia Salomon sananlaskujen kirjottaja sanookin, että tämän luonnosvaiston varassa oleva ihminen ei hyväksy mitään lunnasrahaa. Hän ei tyydy valtaviinkaan lahjoihin eikä edes siihen, että Jumala ojentaisi hänelle kätensä ja veisi taivaaseen. Hän toivoo vain uhrinsa nujertuvan, kateuden tulen korventavan hänet. Tulosta hän nimittää sitten ”oikeudeksi”.

Täyskäännöksen on sen tähden käytävä käsiksi kaikkiin inhimillisiin luonnonvaistoihin. Oppilaan on alettava taistella itsessään elämästä ja kuolemasta.

Hengenkoulun tarkoittamat kolme uutta kysyä voidaan herättää täyskäännöksellä, joka onkin niiden perusedellytys. Ensiksi: Jumalan Hengen sytyttämä uusi tahto; toiseksi: uusi viisaus, joka valaisee Jumalan suunnitelman; kolmanneksi: uusi toiminta, joka edistää Jumalan suunnitelman toteutumista.

Nämä kolme prosessia, joita Hengenkoulu suorittaa alusta alkaen yhteistyössä oppilaan kanssa, muodostavat avaimen uudeksi ihmiseksi tulemiselle ja uudestisyntymisprosessille, joihin koko nykyaikainen Ruusuristin filosofia keskittyy. Näiden kolmen prosessin onnistuminen riippuu sekä perusmuutoksesta että siitä, onko tietoisuudessa jäljellä muistoa ihmisen alkuperäisestä henkisestä omaisuudesta vai ei.

Tällainen omaisuus voi ilmennyksessään tai vaikutuksessaan olla häväisty, pilakuvamainen tai jopa vaarallinen, mutta kaikesta huolimatta se lahjoittaa ihmiselle vastustamattoman taipumuksen tutkia asioiden salattua puolta. Alkumuisto aiheuttaa sen, että ihminen haluaa saada vasauksen kysymyksiinsä ”miksi?”, ”mihin?” ja ”minkä avulla?” ja että hänelle kehittyy dynaaminen kyky murtautua läpi lukemattomien esteiden myöhemmässä vaiheessa, kun hän alkaa nähdä tien.

Hengenkoulu kehittää oppilaan uutta tahtoa Hengen lain avulla, uutta viisautta Hengen lain filosofian avulla ja uutta toimintaa Hengen lain soveltamisen avulla.

Hengen laki on jumalallinen idea, joka on maailman ja ihmiskunnan perusta.

Hengen lain filosofia välittää tämän jumalallisen idean oppilaalle, antaa sen välähtää oppilaan ymmärryksessä, se saa oppilaan tunnistamaan rajattoman etäisyytensä alkueräiseen Isänmaahan, se sallii hänen käsittää ihmisten turmeltuneisuuden ja suo hänen nähdä paluutien selvästi.

Hengen lain soveltaminen on jumalallisen idean toteuttamista, kova ja ehdoton paluutie, maisen luonnon ja sen viettien murtaminen ja uuden ihmisen rakentaminen.

Hengen lakia voidaan kutsua myös Jumalaksi, josta olemme erossa. Hengen lain filosofiaa voidaan kutsua Kristukseksi, joka loputtomassa rakkaudessaan lähtee Jumalasta meidän pelastukseksemme ja joka meidän takiamme laskeutuu alas langenneiden puoleen ja antaa vangita itsensä aineeseen. Hengen lain soveltamista voidaan kutsua Pyhäksi Hengeksi, joka soveltaa, suorittaa ja saattaa päätökseen koko uudestisyntymisprosessin. Aidon hengenkoulun voi tunnistaa aina siitä, ettei se tingi tästä kolminkertaisesta menettelytavasta.

Tämä kirja palvelee tiedonjakajana lukijaa, joka haluaa tutustua kaikkiin näihin asioihin. Jos hän haluaa myöhemmin tulla Hengenkoulun oppilaaksi, hänen on selvästi ymmärrettävä, että Koulu vaatii myös jotakin, nimittäin puhdistavan, regeneratiivisen nousun, prosessin toteuttamisen. Muuten se ei olisi mikään hengenkoulu.

Ruusuristin mysteeriokoulu haluaa solmia yhteyden jokaiseen kiinnostuneeseen ihmiseen ehdottoman vapaalta, demokraattiselta pohjalta. Kaiken, mitä Koulu odottaa oppilailtaan, toteuttaa se itsekin elämäntilanaan. Oppilaalta ei edellytetä mitään, mitä hän ei pysty suorittamaan!

Hengenkoulu on työpaja, jossa synnytetään tekoja. Niiden avulla herätetään kolmella Koulusta lähtevällä voimalla oppilaan kolme uinuvaa kykyä. Kolmen pyhän voiman ja oppilaan välisen vuorovaikutuksen avulla oppilas tahtoo samaa kuin Hengenkoulu; tietää, mitä Hengenkoulu tietää; tekee, mitä Hengenkoulu tekee eheän itsekurin alaisena ja vapaaehtoisesti kuuliaisena.

Joka tällä tavoin tunnistaa ja kokee sisäisesti Ruusuristin mysteeriot, on suuren innostuksen sieluttama, loistaa voimaisaa energiaa ja syvää iloa. Hyvin nöyränä hän asettuu Hengen lain tuntemattoman tulen eteen. Pää pystyssä hän seisoo universaalin rakkauden paljastavan valon edessä, koska Hengen lain filosofia koskettaa häntä. Ja ikään kuin kädet ojennettuina hän odottaa pyhää kastetta jumalallisen parannuksen elävässä vedessä, kun Hengen lain soveltaminen vaatii hänen kaiken huomionsa ja antaumuksensa.