Pistis Sofian gnostiset mysteerit
Luku 2
Viisi psykologista prosessia
Edellisessä luvussa selitimme, että kaikkien aikojen Universaali Oppi kuvailee yksityiskohtaisesti modernia viisaudenoppia ja antaa sille suurenmoisen loiston. Selitimme Pistis Sofian pohjalta, että Jeesus kertoo olevansa dialektiikan kahteenkymmeneenneljään kenttään kuulumattomalta alueelta tuleva lähetti.
Dialektinen elämänkenttä on sähkömagneettisen tilansa rajoittama. Siihen lukeutuu kaksitoista osa-aluetta ja kaksitoista heijastusta tai peilikuvaa, joiden keskinäinen suhde vastaa positiivisen suhdetta negatiiviseen. Luonnosta syntynyt ihminen voi halutessaan oppia tuntemaan kaikki nämä kaksikymmentäneljä tilaa, mutta ne kaikki tutkittuaan ja ymmärrettyään hän kohtaa väistämättömän rajan. Nyt hän on todella Ensimmäisen Mysteerin edessä, todella Tuntemattoman edessä, Saavuttamattoman edessä. Siksi hän nimittää tätä saavuttamatonta ”Jumalaksi”, ehdottomasti Näkymättömäksi, ja osoittaa tälle Näkymättömälle mykkää ja täysin sisällötöntä kunnioitusta. Hän eksyy jälleen omiin mysteereihinsä ja antautuu, ikään kuin hämähäkinseittiin sotkeutuen, kahdenkymmenenneljän luonnonkentän valtaan ja hellii siellä epäjumaliaan.
Heti alussa Pistis Sofia korostaa sitä että Jeesus Kristus ei ole tullut tästä maailmanjärjestyksestä, vaan Hänet lähetettiin tänne kaikelle luonnolle Tuntemattomasta. Mitä tavoitetta ja tarkoitusta varten?
Jos kerran ihminen seisoo todellisen jumalallisen mysteerin edessä ikään kuin muurin edessä pystymättä muuhun kuin harhailemaan omassa kahdessakymmenessäneljässä kentässään ja luomaan siellä pelkkää jäljitelmää todellisuudesta, niin mitä mieltä on siinä, että Jeesus tulee todistamaan jumalallisesta todellisuudesta ja selittämään hänelle Isää? Tällä tähdätään ainoastaan siihen, että luontosyntyinen ihminen harhoista luopumisen ja mikrokosmoksensa uudistumisen jälkeen kulkisi Tuntemattoman porteista todelliseen Isänmaahansa, Järkkymättömään Kuningaskuntaan, joka ei ole tästä maailmasta. Tätä varten Herra Jeesus on tullut. Tätä varten Kristuksen veljeskunta laskeutuu ihmiskunnan luo.
Meille ennestään tutut evankeliumit sisältävät pelkästään Kristuksen ilmestymisen ensi alun. Pistis Sofia jatkaa siitä mihin ne päättyvät ja selittää Kristusta ja Hänen lähetystehtäväänsä, joka on suunnattu avomielisille etsijöille. Tästä syystä se alkaa vasta ylösnousemuksen jälkeen, kuten jo aiemmin mainitsimme. Asia esitetään Jeesuksen sanoissa opetuslapsille: ”Kun olin luonanne tavallisessa elämässä, ennen ylösnousemustani, en koskaan puhunut teille kahdestakymmenestäneljästä luonnonmysteeristä, sillä olen tullut luoksenne jokaiselle luonnonihmiselle todellakin ensimmäisestä jumalallisesta Mysteeristä. Olen lähtenyt Ensimmäisestä Mysteeristä, joka sijaitsee 24. luonnonmysteerin rajalla. Ensimmäisessä ilmoituksessani puhuin vain hyvin yleisluonteisesti alkuperäisestä elämästä.”
Lukiessamme edelleen Pistis Sofiaa näemme ikään kuin unikuvina muutamia valtavia psykologisia prosesseja, jotka riittävän kypsät oppilaat kuitenkin pystyvät tunnistamaan. Ensimmäinen prosessi koskee erästä modernin Hengenkoulun näkemystä, joka on monille todennäköisesti ennestään tuttu. Puhumme Universaalin Veljeskunnan – Toisen Valtakunnan veljeskunnan – nimissä kahdesta luonnonjärjestelmästä: Jumalan järjestelmästä ja dialektisesta luonnonjärjestelmästä. Tämä on ensimmäinen työ, jonka Jeesus on suorittanut. Hän ilmaantuu keskuuteemme vedotakseen henkikipinäatomiimme tuskin havaittavalla, uudella magneettisella säteilyllä, hyvin elementaarisesti. Hän antaa suggestioita alkuperäisestä elämästä, esittää ne filosofisesti, ilman täsmennyksiä. Muuta mahdollisuutta ei ole, sillä ihminen tuntee alkuperäisen elämän vain silloin kun hän itse on osallinen siitä. Silti alkuperäinen elämä puhuttelee meitä voimakkaasti. Se antaa mahtavan sisäisen todistuksen ja tuo mahtavan varmuuden alkuatomin pohjalta. Joku voi sanoa: ”En ymmärrä sitä, mutta tiedän että se on totta. En voi enää elää ilman sitä.”
Samanaikaisesti ensikosketuksen kanssa kehittyy toinen psykologinen prosessi. Luonto, jossa elämme, paljastuu kuolemanluonnoksi, jonka kanssa oma luontomme on olemukseltaan yhtä. Kaikki kokeilun arvoinen otetaan käyttöön, jotta toinen prosessi voisi vaikuttaa meihin mahdollisimman voimakkaasti. On ratkaisevaa, saavatko nämä kaksi prosessia meidät valtaansa ja ankkuroituvatko ne meihin. Jos niin käy, käynnistyy luonnollisesti kolmas prosessi: kaipaamme koko olemuksellamme Järkkymättömän Kuningaskunnan magiaa. Elämä kuolemanluonnossa alkaa tuntua yhä vieraammalta, joten olemme valmiit luopumaan siitä.
Kolmas prosessi ei kuitenkaan käynnisty, mikäli henkikipinäatomi on vielä liian sulkeutuneena nuppuunsa. Siinä tapauksessa kuolemanluonto ei tunnu kuolemanluonnolta, vaan jatkamme elämää harhassa. Emme usko uuteen elämään, emme toivo sammumattomalla tulella uutta elämää emmekä pysty rakastamaan Hengenkoulua, vaan vastustamme sitä. Jatkuva epämieluisten aiheiden käsitteleminen ja maailmankuva, jota emme sellaisenaan hyväksy sekä johdonmukaisten seurausten eteen tuominen saattavat herättää kapinamielen. Tämä ei ole Koulun tavoitteiden mukaista, mutta kuitenkin ymmärrettävää. Surullista tässä on se, että näin reagoivat eivät lähde Koulusta vaan takertuvat siihen kaksin käsin, ja silloin he tosiasiassa palavat. He eivät pohjimmiltaan voi elää ilman Koulua ja tarvitsevat tämän palamisprosessin.
Koulussamme on Jumalan kiitos sadoittain oppilaita, jotka tuntevat nämä kolme prosessia, kasvavat niissä ja tietävät olevansa jossakin seuraavista vaiheista, joissa:
- he kohtaavat uuden elämän mysteerinä;
- dialektinen elämä paljastuu heille;
- ja he uskovat uuteen elämään; toivovat siihen liittymistä; rakastavat Koulua ja sen työtä; vieraantuvat dialektisesta elämästä kaiken aikaa enemmän.
Kristus-hierofanttien Koulu ei kuitenkaan pysähdy siihen, että oppilas saavuttaa nämä vaiheet, vaan jatkaa eteenpäin paljastamalla neljännen prosessin: ”Teille paljastetaan uuden elämän loisto ja majesteetti. Tästä lähtien teille ei enää puhuta siitä abstraktisesti vaan erittäin konkreettisesti. Teitä kosketetaan sillä positiivisesti. Teidän on lähdettävä matkaan! Aika on tullut!” Silloin ensimmäinen reaktio on ilo ja riemu:
Kun opetuslapset olivat istuutuneet yhdessä Öljymäelle, he puhuivat näistä sanoista, riemuitsivat suuren ilon vallassa, olivat ilahtuneita ja sanoivat toisilleen: ”Olemme muita ihmisiä siunatummat maan päällä, koska Vapahtaja on ilmoittanut tämän meille ja koska olemme vastaanottaneet täyteyden (Pleroman) ja koko täydellisyyden.”
Tällaisen ilon olemme saaneet havaita useita kertoja lukuisissa oppilaissa. Lukijamme on ehkä itsekin sitä kokenut. Kiitollisuuden ja ilon prosessin, neljännen prosessin, jälkeen seuraa viides, joka on näennäisesti niin suuressa ristiriidassa neljännen kanssa, että kokelas pettyy. Hän luulee menettäneensä kaiken, vieläpä niin lopullisesti, että katkeruus ja pelko jäytävät hänen olemustaan.
On selvää, että kun kokelas nostetaan uskonvarmuudesta ensikäden tietoon, siihen liittyy uusi sähkömagneettinen, säteilevä kyky. Uusi magneettinen kenttä koskettaa kokelasta ihmeellisine seurauksineen:
Tybi-kuukauden viidentenätoista päivänä, täydenkuun päivänä, kun aurinko lähti radalleen, sen takaa tuli esiin valtaisa valovoima, joka säteili tavattoman kirkkaasti, niin ettei tämän voiman valoa voitu mitata millään mitalla. Sillä se tuli esille Valojen Valosta ja niiden mysteerien viimeisestä mysteeristä, kahdennestakymmenennestä neljännestä sisältä ulospäin [lukien] – nimittäin niiden [mysteerien], jotka ovat Ensimmäisen Mysteerin toisen avaruuden järjestelmässä.
Kun tämä valovoima laskeutui Jeesuksen päälle, se ympäröi Hänet kokonaan Hänen istuessaan vähän matkan päässä opetuslapsistaan. Ja Hän säteili voimakkaasti yllään olevassa mittaamattomasta valossa.
Opetuslapset eivät nähneet Jeesusta sen valtavan Valon vuoksi, jossa Hän oli ja joka Hänestä lähti, vaan sokaistuivat. He näkivät ainoastaan Valon, josta sinkosi paljon valonsäteitä. Ne eivät olleet samanlaisia, vaan niitä oli monta laatua ja tyyppiä. Siten toinen oli toistaan äärettömästi verrattomampi alhaalta ylöspäin; kaiken mittaamattomassa valonloisteessa, joka ulottui maasta taivaaseen. Kun opetuslapset näkivät tämän valon, heidät valtasi suuri pelko ja kiihtymys.
Kun tämä valovoima laskeutui Jeesuksen päälle, se verhosi Hänet vähitellen kokonaan. Silloin Jeesus nousi ylös korkeuteen säteillen mittaamattoman säkenöivää, häikäisevää valoa. Opetuslapset katsoivat Hänen jälkeensä, eikä kukaan puhunut, ennen kuin Hän oli saavuttanut taivaan, vaan he pysyivät hartaasti hiljaa. Tämä tapahtui kuun viidentenätoista päivänä, täydenkuun aikana tybi-kuussa.
Kolme hetkeä sen jälkeen, kun Jeesus oli noussut taivaaseen, taivaan kaikki voimat valtasi suuri kiihtymys, ja ne liikkuivat toisiaan vastaan. Ne ja kaikki niiden aionit, kaikki niiden alueet ja järjestelmät ja koko maa asukkaineen alkoivat liikkua toisiaan vastaan. Kaikki ihmiset maan päällä, myös opetuslapset, valtasi suuri huoli, ja kaikki arvelivat, että maa kenties käärittäisiin rullalle kuin vaate.
Kaikki voimat taivaassa olivat lakkaamatta kiihtymyksen tilassa; ne ja koko maailma. Ne kaikki liikkuivat toisiaan vastaan tybi-kuukauden viidentenätoista päivänä kolmannesta hetkestä seuraavan päivän yhdeksänteen hetkeen.
Kun kokelaan aika on tullut – toisin sanoen kun uskon ja toivon tuli ovat kasvattaneet hänen rakkautensa todellista elämää kohtaan riittävän suureksi ja vieraantuminen dialektisesta luonnosta mahdollistaa kosketuksen – niin silloin, kuun ollessa tybi-kuukauden 15. päivässä, suuri sähkömagneettinen voima koskettaa mikrokosmosta ja ympäröi sen kokonaan. Kosketus on niin intensiivinen, outo ja epätavallinen, että se tuntuu kokelaasta aluksi murskaavalta ja tekee hänet hyvin epätoivoiseksi. Kun seitsenkertaisen Maailmanveljeskunnan säteilykenttä tulvii virtanaan ihmisten ylle, he järkyttyvät. Mielen valtaa valtava huoli ja kauhu, ja he luulevat olevansa pikemminkin tuhon omat kuin lähellä vapautusta.
Eikö ole ymmärrettävää, että ihminen kokee valon aluksi pimeytenä? Eivätkö kaikki selonteot todista samasta kokemuksesta? Kokemus johtuu siitä, että uusi magneettinen kosketus lamauttaa luonnonminän toimintakyvyttömäksi samalla, kun uusi tietoisuus, uusi minä, ei vielä ole läsnä.
Musertuneen sielun kokemus ja ilmoituksen tuottama ilo – viides psyykknen kokemus – tekevät uudistavan vapautumisen jatkoprosessista ajankohtaisen.
