Tuleva uusi ihminen
Luku 1
Tuleva uusi ihminen
Moni lukijoistamme on varmasti saanut kuulla salatieteellisiä ja kansantieteellisiä arvailuja uuden ihmisrodun syntymisestä maan päälle sekä arvioita tämän rodun ominaisuuksista. Vuosituhansien saatossa on todellakin ilmestynyt yhä uusia ihmisrotuja, jotka sitten ovat kuolleet sukupuuttoon, eivätkä tulevaisuuden dialektiset manifestaatiot tee tässä suhteessa epäilemättä minkäänlaista poikkeusta.
Planeetallamme on aina olemassa alueita, joita voidaan hyvällä syyllä kutsua kansojen sulatusuuneiksi. Tällaisista sulatusuuneista syntyy lopulta monien puhdistusten jälkeen uusia rotuja ajallisuuteen. Kun kosmiset vallankumoukset alkavat kehittyä ja kokonaiset mantereet uppoavat, ja kun monet muut katastrofit tuhoavat lukemattomien ihmisten elämän, on myös aina ihmisiä, jotka selviävät mullistuksista ja jotka myös osittain tarkoituksellisesti johdatetaan ennakolta turvaan, heidät viedään turvallisille alueille. Näistä dialektisen ihmiskunnan ”viimeisistä jäänteistä” jalostetaan uusia rotuja, jotka antavat ajan kuluessa kaikille kosmisessa vallankumouksessa kuolleille uuden mahdollisuuden inkarnoitua.
Olette varmasti lukeneet otteita siitä, kuinka puhdistetun maapallon uudelleenkansoitus käynnistyy. Sitä kertovat lukuisat legendat ja myytit Esimerkiksi kelpaa vaikkapa tarina Nooasta, joka tulvasta selvittyään löysi jälleen kiinteää maata Ararat-vuorelta ja josta perheineen tuli uuden maailman väestön perusta. Nooan tarina toistuu vaihtelevassa muodossa lähes jokaisen kansan myyttien aineistossa.
Niin pyörii ajan ratas vuosi vuodelta, ajanjakso ajanjaksolta, aioni aionilta, ja viisas Saarnaaja saattaa oikeutetusti sanoa: ”Mitä on ollut, sitä on vastakin; ja mitä tapahtuu, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla.” Tämä koskee myös ihmisrotujen syntymää ja katoamista. Pohjimmiltaan ne eivät ole mitään ”uusia” rotuja sanan kirjaimellisessa merkityksessä, vaan vanhojen rotujen tai niiden sekoitusten takasinpaluuta. Dialektiikan alinomaisessa kierrossa ohittavat aina samat asiat, tosiseikat ja ihmiset keskeytyksettömästi ajankohtaisten tapahtumien näyttämön.
Kun nyt alamme puhua teille tulevasta uudesta ihmisestä, niin olkoon teille sen tähden selvää, ettei meillä millään muotoa ole tarkoitus valottaa uutta dialektista ihmisrotua. Kuten sanoimme, on jokainen uusi dialektiikassa ilmenevä ihmisrotu joskus taakse jääneinä aikoina ollut olemassa, niin että siinä yhteydessä on harhaa puhua ”uudesta” rodusta. Jopa niissäkin tapauksissa, kun rotu on todella uusi, ei asia ole tärkeä Hengenkoulun oppilaille, sillä meidän tarkoituksenamme on vapautua loputtomasta kiertokulusta ajassa ja pyrkiä Jumalan Valtakunnan alkuperäiseen elämään, joka ei ole tästä maailmasta.
Teidän tulee siis käsittää selvityksemme tulevasta uudesta ihmisestä uudessa merkityksessä, sillä me emme ole suuntautuneet sala- tai kansantieteisiin. Sen sijaan haluamme kiinnittää huomionne siihen, että myös puhtaissa, Pyhissä Kirjoituksissa puhutaan uudesta ihmisrodusta, mutta silloin siitä puhutaan hyvin erikoislaatuisessa merkityksessä. Uusi rotu tunnetaan monilla nimillä. Joskus puhutaan Jumalan kansan maan päälle tulemisesta ja joskus Una Sanctasta, Pyhästä Veljeskunnasta jne. Te tiedätte varman tämän jo entuudestaan, mutta teidän tulisi käsittää se oikealla tavalla välttääksenne kaikenlaisia erehdyksiä.
On olemassa pyhä veljeskunta, Universaali Veljeskunta, alkuperäisen Valtakunnan veljeskunta, mutta yllämainituissa Pyhien Kirjoitusten tulkinnoissa ei yleensä tarkoiteta tätä veljeskuntaa. Ei, vaan haluamme kiinnittää huomiomme erityisesti aivan uuden veljeskunnan, aivan uuden Una Sanctan muodostamiseen.
Saadaksemme selkeän kuvan asiasta tarkastelemme tähän liittyvää ongelmaa aikaan ja paikkaan perustuen, näemme toisaalla dialektisen maailman ja ihmiskunnan ja toisaalla Jumalan valtakunnan ja sen asukkaat. Näiden kahden maailman välillä on syvä kuilu, joka aikaan ja paikkaan sidonnaisille on mahdoton ylittää. Tavallisen dialektiikan lihaa ja verta olevat ihmisrodut eivät pysty kulkemaan tämän kuilun yli. Sen tähden kaikki elämä dialektisessa maailmanjärjestelmässämme pyörii kuin oman akselinsa ympäri, katkeamattomasti, jatkuvasti itseään toistaen.
Nyt tiedämme, että toisen valtakunnan Veljeskunta yrittää vapauttaa langenneen ja vangitun ihmiskunnan työllään, jonka ominaispiirteistä puhumme jatkuvasti Hengenkoulussa, ja niitä tutkimme. Monet maailmassamme reagoivat vakavamielisesti ja antaumuksella Universaalin Veljeskunnan aloitteisiin. Emme tiedä kuinka paljon heitä on, mutta tiedämme heitä olevan olemassa. Emme tiedä, missä maissa he asuvat tai mihin kansoihin ja rotuihin he kuuluvat, mutta suurella todennäköisyydellä voimme olettaa tällä tavalla reagoivia olevan jokaisessa maassa. Monet todistavat ominaisuuksista ja suuntautumisesta, jotka ovat Koulullemmekin ominaisia.
Kaikki nämä ihmiset eri maiden ja kansojen koko kirjosta tulevat tietyllä ihmiskunnan historian hetkellä erottautumaan yhdeksi yhteisöksi ja valituksi roduksi, jolle ei ole ominaista asuminen tietyssä maailman kolkassa, vaan se, että se kohoaa pois dialektiikan oravanpyörän turmeluksesta ja tekee ihmetekonsa ylittämällä kuilun Kadotettuun Isänmaahan. Juuri tätä uutta, kasvavaa yhteisöä tarkoitetaan Pyhissä Kirjoituksissa.
Koska hetki tällaisen rodun muodostumiselle on nyt tullut ajankohtaiseksi, on tehtävänämme kiinnittää huomionne siihen ja yrittää jäljittää kanssanne, kuinka kaikki tulee toteutumaan sekä tutkia tämän ihmeellisen kehityksen eri puolia. Tarkoituksenamme on ensin lähestyä mystis-filosofisesti tätä epätavallista ja ihmeellistä aivan uuden, ei-dialektisen ihmistyypin manifestaatiota ja kehitystä tässä dialektisessa maailmassamme. Sitten tarkastelemme, miten kaikki on mahdollista, ja lopuksi, mitä johtopäätöksiä voidaan sen johdosta tehdä.
Ensimmäisessä kirjeessään tessalonikalaisille Paavali puhuu uudesta vapautuksen rodusta seuraavasti (1. Tess. 4:13–17): ”Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehdi niin kuin muut, joilla toivoa ei ole. Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan. Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet, Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskynhuudoin, ylienkelien äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.”
Tämä mystis-transfiguristinen puhe, joka vuosisatoja kestäneessä luonnonuskoisessa uskonnonharjoittamisessa on kuolleeksi saarnattu ja jota monet ovat väärinkäyttäneet, ikään kuin olisi kysymys yksityisomistuksesta, sisältää uuden Ekklesian koko kehityskaavan.
Ensinnäkin on ilmeistä, ettei Paavalikaan, transfiguristisen filosofian mukaisesti, pidä tuonpuoleisuutta taivaallisena alueena. Sekä dialektiikan peilisfääri että aineellinen sääri on heille, joilla on todellinen yhteys Kristus-hierarkiaan, pelkkä ajallinen olotila. Kaikkien, jotka todellisessa transfiguristisessa merkityksessä ovat otetut uuteen tulemiseen, vaikka aivan alkuvaiheessaankin, tulee jättää kaikkinainen murhe ja yksinäisyydentunne. Sellainen käyttäytyminen, jota voidaan pitää normaalina tavallisen luontosyntyisen ihmisen tapauksessa, on harhaa niiden silmissä, jotka Kristuksen valo on vapauttanut.
Jokaisella prosessilla on luonnollisesti alku. Ja kun kerran tulette selvästi oivaltamaan, missä määrin tarkoittamamme pyhityksen prosessi koskettaa ihmisen koko mikrokosmoksen elämää, kuinka se biologisesti ja rakenteellisesti kiinnittyy jokaiseen soluun, tiedätte silloin varmasti, että jo tämän prosessin alkaminen tarkoittaa vapautusta. Erossa olemisen tajuaminen ja kokemus täydellisestä rikkonaisuudesta ovat tavanomaisen luonnon pohjalta täysin normaalia, mutta uudistumisen valossa erittäin epänormaali tuntemus. Joka tämä tietää, ymmärtää samalla sen, että ei ole merkitystä sillä, kummalla puolella kuoleman huntua ihminen elää, kun hän on kerran saavuttanut yhteyden absoluuttiseen vapauteen. Joka kuolee aineellisesta sfääristä ilman tätä yhteyttä, tulee palaamaan takaisin inkarnaation kautta, mutta jolla yhteys on, ei enää tarvitse pelätä mitään. Sellaista ihmistä ei dialektiikan pyörä enää pysty vetämään mukaansa, eikä mikään pielisfäärin vaikutus voi häntä enää harhauttaa.
Vaikka tästä tähän mennessä ei ole vielä paljon puhuttu, on teidän syytä tietää, että Hengenkoulu toimii myös kuoleman hunnun takana ja monin armolahjoin varustettuna huolehtii siellä oppilaistaan. Täysin toisenlaisten suhteiden ja olotilojen ansiosta, joissa Koulu toimi tuonpuoleisuudessa, putoavat kaikki meidän täällä tuntemamme vaikeudet pois, niin että oppilaat voivat edetä siellä rauhassa, ilman häiriöitä siinä prosessissa, jonka aloittivat ollessaan aineen sfäärissä. Sen tähden on varmaa, että täältä lähdettyämme tulemme välittömästi taas kohtaamaan toisemme.
On välttämätöntä, ettette ole näissä asioissa tietämättömiä ettekä siksi myöskään ystävän kuollessa osoita minkäänlaista surua, kuten ihmiset, jotka eivät ymmärrä näitä asioita. Päinvastoin teidän tulee tuntea suurta iloa nähdessänne vakavamielisten kanssaoppilaiden ennen teitä astuvan kuoleman kynnyksen yli. Heitä kutsutaan ”luonnosta pois nukkuneiksi”.
Luonnosta poisnukkunut ei kuitenkaan ole vain aineellisen ruumiinsa jättänyt ihminen, vaan hän on irti kaikista dialektisen luonnon otteista ja vaikutuksista. Tällainen ihminen viedään kuoleman hetkellä pois aineellisesta sfääristä alueelle, joka ominaisuuksiltaan ja värähtelyltään on peilisfäärin ulkopuolella. Tässä merkityksessä teidän tulee ymmärtää ”Jeesuksessa poisnukkunut”. Huomatkaa kuitenkin: poisnukkunut ei vielä ole herännyt. Herääminen tapahtuu vasta sen prosessin lopussa, jossa poisnukkunut tällä hetkellä on.
On syytä huomata, että ”luonnosta poisnukkumisen” tila voidaan saavuttaa myös ajallisen elämän aikana. Se on itsen täydellisen lakkauttamisen tulos.
Lienee selvää, että poisnukkuneen tila on parempi kuin aineellisessa sfäärissä tapahtuva itsensä lakkauttaminen, sillä onhan Jeesuksessa poisnukkunut ihminen ikuisesti vapautunut dialektisesta ruumiista ja sen eetterisestä kaksoispuolesta ja voi siten rauhassa jatkaa jo aloitetun uudistuksen rakentamista, kun taas minästä luopunut, aineellisessa sfäärissä edelleen elävä ihminen joutuu vielä lähes joka hetki ottamaan huomioon aineellisen elimistönsä olemassaolon ja sen vaatimukset, jotka kuuluvat kuolemanluontoon. Siksi onkin selvää, että poisnukkuneet ovat uudistuksen prosessissa edenneet aineellisessa sfäärissä olevia oppilaita pidemmälle, kuten Paavali selittää, sillä he pystyvät toteuttamaan prosessinsa nopeammin.
Edellä halusimme saattaa teidät tietoisiksi siitä, että tavanomaisen ihmiskunnan keskellä on kaikista maista ja kansoista vapautumassa uusi kansa, Jumalan kansa, joukko, jota kukaan ei pysty laskemaan. Tämän kansan, joka manifestoituu aineellisessa sfäärissä ja poistuu sieltä, ei tarvitse enää missään suhteessa pelätä kuolemaa. Päinvastoin, kuolema on sille voitto. Tätä kansaa valmistetaan hyvin eriskummalliseen matkaan, jotka Paavali kutsui ”tempaamiseksi pilviin Herraa vastaan yläilmoissa”. ”Tempaaminen Herraa vastaan yläilmoissa” on universaali ilmaisu toiselle ja seuraavalle prosessille, jonka tarkoituksena on prosessinomainen muuttuminen uudesta sieluolennosta uudeksi henkiolennoksi. Se on matka alkuperäiseen, muuttumattomaan Valtakuntaan.
Teille lienee tuttua, että ihmiskunta myös kokonaisuutena tarkasteluna on kiertoliikkeen alainen. Kierros alkaa uudesta dialektisesta ilmestyspäivästä ja päättyy kosmiseen vallankumoukseen toistuakseen kerta toisensa jälkeen. Kosmisen päivän lopun lähestyessä olosuhteet ja värähtelytilat muuttuvat sellaisiksi, että ennen kuin uusi ilmestyspäivä jälleen alkaa, ei yhtäkään ihmistä enää voida pelastaa eikä vapauttaa. Kun viimeinen mahdollisuuden saanut on otettu vapautuksen prosessiin, kuuluu ”viimeisen pasuunan” ääni. Silloin kaikki vapautetut otetaan dialektisesta, kahdesta sfääristä koostuvasta elämänkentästä, ja he alkavat loistoisan kotiinpaluunsa.
Uusi veljeskunta, uusi Una Sancta, on tällöin muodostettu: se kulkee ”Herraa vastaan yläilmoissa”. Se on ryhmä, joka korjattiin pois tästä maailmasta. Sen jäsenet ovat
ensinnäkin, kun he ovat vielä vilpittömästi etsiviä: Pyhän Hengen sytyttämiä
toiseksi: Jeesuksessa poisnukkuneita
ja kolmanneksi: Pyhä Henki on ottanut heidät uudelleen Jumalan lapsiksi tulemisen prosessiin.
