Select Page
Pentagrammi 3-2019 Kosminen säteily

Pentagrammi 3/2019 Kosminen säteily

2,00 

Kuvaus

Ennen vanhaan, kun säteily – esimerkiksi auringon säteily – oli vielä hyväksi, oli helppo tehdä etukannen kaltainen kuva, jossa lähteestä virtaa useita säteitä. Kuvattuna tällaiseksi taiteelliseksi matoksi siitä saa hyvän vaikutelman. Se on myös mukava jalkojen alla. Säteiden väriloisto on kaunis heijastuessaan kohteesta, kuten sisäkannessa esitetyssä Julie Edmundsin mosaiikkityössä ”Radiation”.

Sittemmin säteily on muuttunut. Vera Verhagen raportoi selkeästi liiallisen sähkömagneettisen säteilyn vaikutuksista ihmisen kudoksiin. Jotkut meistä ovat tavattoman herkkiä ja kärsivät siitä. Yhteiskunta ei kuitenkaan enää toimi ilman näitä säteilynlähteitä, vaan luhistuisi täydellisesti. Tämä tuo kehittämistarpeita. Mitä ihmisen pitää vielä oppia itse luomastaan ympäristöstä?

Vastaus on ehkä vielä tulevaisuuden säteilyissä, mutta poikkeavien ratkaisujen etsintä näyttää jo nyt, ettei tavanomainen sielunelämä enää riitä. Säteilyt kannustavat meitä muuttumaan henki-ihmisiksi, säteilylakien asiantuntijoiksi, jotka hallitsevat niitä.

Entisenkaltainen sieluelämä on riittämätöntä, joten tarvitsemme kaikkiin toimiimme uutta henkistä perspektiiviä. Kun entinen tunnustuksellinen ja sentimentaalinen sieluelämä kuivuu kokoon, aiemmin tietoisuuttamme hallinnut luonnonelämä heikentyy. Kaikkialla tapahtuu siirtymistä ja muuttumista, koska vanhoja keinoja ei enää voida soveltaa. Kehotamme kaikkia tutkimaan, kuinka he säteilevät ja kuinka säteily vaikuttaa heihin. Näin löytyy ainoa lähde, joka muuttuu vuolaammaksi sitä mukaa kun lahjoitamme siitä: Rakkaus.

Aiheet

  • Seitsemän yhdessä
    Pyhän Hengen vuodatus
    Jan van Rijckenborgh
  • Korkeaenergiaista astrofysiikkaa
    Maailmankaikkeuden korkeaenergiasäteilyn tutkimusta
  • Korkeataajuussäteily ei ole parantavaa energiaa
    Langattoman viestinnän haitoista
    Vera Verhagen
  • Aine, aika ja avaruus
    Fenomenologisen tutkimuksen aika
  • Epävarmuusperiaate
    Mikä yhdistää mekaniikan lakeja makro- ja nanomaailmassa
  • Essealaishymni
    Ikivanhaa mietiskelyä
  • Eedenin puutarha
    Tuntemattoman maailman ihastuttava maisema

KIRJAT

  • Yuval Noah Harari
    21 oppituntia maailman tilasta
  • Näkyvä henki, jonka Jumala on lähettänyt

SYMBOLI

  • Viisasten kivi

Tiedot

Kääntäjä: Kultaisen Ruusuristin Koulu
Kustantaja: Rozekruis Pers
Julkaistu: 2019
Koko: 250 x 200 x 5 mm
Sivumäärä: 52
Muoto: pdf-tiedosto